Kirjoittajanne raahautuu paikalliseen LGBT-ravintolaan. Yksi silmäys ympäröiviin hämärästi valaistuihin nurkkiin riittää osoittamaan, että jälleen ravintola on täynnä vakioasiakkaita, ihmisiä joiden elämä hiljaa valuu eteenpäin täällä. Jokaisesta ”tietää” jotain; juorun, exän tai jotain omakohtaisempaa. Ainakin luulee tietävänsä. Mikäli uusi kasvo sattuu eksymään pienten piirien sisäpuolelle, niin lopulta pian osoittautuu, että joku tietää hänestä jotain, toinen vähän enemmän ja kolmas loput. Kukaan ei viitsi edes kysyä vaan yksinkertaisesti todetaan millainen yksilö tämä on. Lopulta saavutettu mielikuva saattaa olla täysin todellisuudesta poikkeava, jo alusta asti rakentenut kärjistysten, arvailujen ja valheiden verkon ympärille. Silti tämä mielikuva on saattanut juuri tuhota hänen maineensa.
Mikä on elämän jälkeen keskeisin asia mikä keskivertohomolla on menetettävänä? Maine. Monen elämä liikkuu jokailtaisen kumppanin metsästyksen ympärillä ja illan onnistumisen määrittelee löytyykö tuolta hämärien mielikuvien ja tanssilattialla piirtyvien siluettien välistä sitä kumppania jakamaan se lyhyt öinen intiimi hetki. Toinen taas etsii ystävää tai ihan vain seuraa illaksi, jotain jolle purkaa tunteitaan edes hetki, mieluiten ventovierasta, jota ei tarvitse tavata baarin ulkopuolella vallitsevassa periferiassa, jolle hetken ajan voi kertoa kaiken. Loput ovat vain pitämässä hauskaa. Kaikkia näitä ihmisiä kuitenkin yhdistää seksuaalisuuden lisäksi se, että ilta ja elämä saattaa kadota maineen myötä.
Kaikkihan tietää, että naiset rakastavat juoruta. Itse olen työskennellyt vuoden äärimmäisen naisvaltaisella työpaikalla eli päiväkodissa ja siellä käytännössä pääsi todistamaan kuinka aikuisetkin ihmisten parissa kaksi puhuu aina kolmannesta. Ilmeisesti tämä on ominaisuus, joka homot erityisesti ovat ottaneet omakseen. Erityisesti suoranainen, miten sen nyt painokelpoisesti ilmaisisi, sonnan suoltaminen tuntuu olevat monen sydäntä lähellä. Tampere on niin pieni paikka, että yhden aloittama juoru kerkeää nopeasti saavuttamaan loput ja totta kai kaikki uskotaan – mitä ylitselyövämpi valhe, niin sitä mehukkaampi juoru.
Homojen kollektiivisuus on kadonnut ja yhteisen asian puolesta taistelu hiipunut ainakin täällä pohjoisessa Suomessa. Toisista puhutaan pahaa ja kaikenlainen ennen seksuaalivähemmistöjen oikeuksien ympärillä pörrännyt vapaaehtoistyö ja me-henki ovat kadonneet. Mikä on johtanut tähän valitettavaan kehitysketjuun? Itse olen nähnyt vain kaksi vuosikymmentä (kuluvaa ei vielä lasketa), toista en edes muista, mutta uskoisin että 70-luvulla, jolloin homous vielä niin monessa paikassa oli rikos, yhteisöllisyys korostui. Hyvänä esimerkkinä vaikka
Harvey Milkin ympärillä vaikuttanut homojen oikeuksien parantamisaate. Milkin murhan jälkeen jopa 40 000 ihmistä oli kokoontunut kynttiläkulkueeseen suremaan hänen liian aikaista poismenoaan. Tuntuu kuin tänä päivänä ainoa tapa miten homoyhteisö reagoisi on se, että joku neitihomo kättään heilauttaen toteaa: ”onneksi taas on yksi lutka vähemmän”. Toisista ei alettu samaan tapaan levittää sontaa, koska oma eksistenssi ja elämäntapa oli uhattuna. Muut nähtiin kuin taistelutovereina. Suomessa meillä on asiat kuitenkin niin hyvin, että kääriytyessämme sinivalkoiseen pumpuliin on helppo keksiä tekemistä sitten vaikkapa toisten mustamaalaamisesta.
Käsittämätön jaskan jauhaminen lienee ehkä osa nykypäivää. Nuorten keskuudessa yhteisötoiminnan suosio on vähentynyt nuorison valloitettua world wide webin ihmeellisen maailman. Täytyy kuitenkin muistaa, että jopa suomalainen pumpuli on tulen arkaa. Ei tiedetä mihin maailman taloudellinen ja poliittinen tulenarkuus johtuu tulevina vuosina. Suomenkin eduskuntarakenne saattaa muuttua esimerkiksi perussuomalaisten sekoittaessa pakkaa. Jos jokin ääripuolue pääsee eduskunnassa läpi niin ennen kuin tajutaankaan älähtää niin saattaa olla, että tilanne karkaa käsistä ja elämme natsi-Saksan kopiossa. Vasta viime viikolla oli mahdollista löytää Facebookista yhteisö nimeltä
Homot pois Suomesta 2012. Nyt tuntuu luontevalta nähdä, että ylläpito reagoi tällaiseen ryhmään nopeasti poistamalla sen, mutta samanlaista luontevuutta oli antiikin kreikkalaisille homoseksuaalisuus vallitsevana osana yhteiskuntaa.
Seuraavalla kerralla kun kuulet selvästi perättömän juorun niin toivottavasti edes harkitset sen juurten katkaisemista alkuunsa. Homojen tulisi pitää yhtä, ei sotia toisiaan vastaan.
Homo homini lupus eikä me homotkaan ilmeisesti olla yhtään sen parempia.
