Pursuit of Happiness?

Mulla on tänään soinu koko päivän päässä pari vuotta vanha Kid Cudi – Pursuit Of Happiness (Steve Aoki Remix) ja siihen sopii tosi hyvin toi Project X:n traileri yläpuolella. Sehän löytyy kyseisen elokuvan soundtrackiltä ja molemmat on hyviä: biisi sekä elokuva. Leffa, näin nopeesti kerrottuna, kertoo nuorista, jotka järjestää käsistä riistäytyvät jättibileet kun vahemmat lähtee pois kotoa. Noin paljon kyllä jo näkee trailerista eli kertonee jotain leffan merkityssisällöstä!

Luultavasti tää biisi on jumittunu korvamadoksi, koska nyt viedään kuitenkin viimeisiä löysiä kesälomapäiviä ennen syyslukukautta. Mä en oikeestaan tiedä mitä mä ajattelen lomaloppumiseta. Onhan sitä tässä jo ollukkin ja toisaalta ihan kiva mennä taas kouluun. Kai, niin mä ainakin uskottelen itselleni. Mutta niinkuin Gossip laulaa biisissää Get A Job: "what kind of life is it when every day is weekend"! Mä voin ylpeästi sanoa, että sain eilen yhden kesälomaprojektin valmiiksi: sain luettua kirjan. Itse asissa olin aloittanut sen kirjan aiemmin.. viime vuonna synttäreideni jälkeen eli Sofi Oksasen Puhdistus, mutta sain sen vasta edellisenä yönä loppuun. Kirja oli hyvä ja kiehtova, mutta en ihan ymmärtänyt mistä hype sen ympärillä on rakentunut. Tosin mikäpä mä enää kirjoja olen arvosteleen, kun ainoa mitä nykyään luen on leffojen takakannet ja Iltalehden nettisivut! Aika jotenkin ei riitä. Niinhän ne kaikki sanoo, am I right? Lord of The Rings -putkesta edelleen motivoituneena mä kuitenkin lainasin Two Towers -kirjan, joka olis seuraavana vuorossa.

Käytiin eilen ajelemassa Etelä-Pohjanmaalla päin eli toisin sanoen Alavudella ja Tuurissa. Oli kiva nähdä pitkästä aikaa kavereita sielläkin ja tietysti leffahyllystä tarttu kaikkee kivaa mukaan! Alkaa taas oleen enemmän sääntö kun poikkeus, pitäis varmaan vähän himmata. Aloin pitkästä aikaa katsoa Will & Grace -sarjaa alusta ja Ugly Bettyn 3. kausi pitäisi myös aloittaa, mutta eipä löytynyt lähikaupoista sitten mistään - eikä Tuuristakaan!

Mä täs mietin kauheesti kaikkee, mutta en saa paperille.. tai siis tässä tapuksessa näppäimistölle vuodettua mun syvimpiä aatoksia. Eipä siellä oikeastaan mitään fiksua pyöri, kaikkee tyhmää huonosti nukuttujen öiden jälkeen. Mä jäin kelaan tota biisiä ja siihen tossa videolla liitettyä traileria. Oiskohan pitänyt viettää tollainen kesä? No, en mä kyl voi valittaa, kivaa ollu nytkin! Täytyypä kyhätä tässä joku päivä kuvapostaus missä näkyy vähä läpileikkausta. Nyt muuten kaksi viikkoa kuivilla Facebookista!

Kasarirockin toinen tuleminen | Rock of Ages (2012)

Rock of Ages (2012)


Jollain tasolla vakuuttavalla julkkikaartilla höystetty rockmusikaali ihastuttaa ja pitkistyttää vuorotellen. Tähtihetket ovat katsomisen arvoisia, mutta pitkästyttävän yksitoikkoinen ja arvattava juoni puuduttaa katsojan.

Vuoteen 1987, oikean rockin viimeisiin vuosiin, sijoittuva elokuva lähtee käyntiin kun Sherrie (Julianne Hough) lähtee kotoaan Oklaholmasta kohti L.A.:ta ja Hollywoodia. Hän haluaa olla laualaja, mutta unelmiin syntyy kupru jo lyhyen kaupungilla kävelyn jälkeen (kaksi biisiä näihin kahteen kohtaukseen jo kulutettu), kun hänen laukkunsa (ja hänen erityisesti hänen levykokoelmansa) varastetaan. Paikalla syöksyy läheisessä baarissa, siis tapahtumien keskusareenalla Bourbonissa, työskentelevä Drew (Diego Boneta). Tietysti koska Sherriellä ei ole rahaa, niin Drew auttaa täysin ennaltaan tuntematonta tyttöä samaan tarjoilijan paikan maan kovimmasta rock-mestasta, jonka muuten omistaa Alec Baldwinin näyttelemä Dennis Dupree.

Mikään elokuva ei ole täydellinen ilman mutkistumaa ja pahista. Näistä vastaavat kaksi eri henkilöä. Mutkistumasta huolehtii rappiorokkari Stacee Jaxx (Tom Cruise). Cruise tekee kiehtovan rooliin ja on mielenkiintoista miten hyvin kehonkieli on otettu talteen rahansa ja elämänsä pullon kaulasta kitanneilta rokkipiruilta. Dialogi Jaxxilla on paikoittain niin hämärää, että se tuntuu korkeintaa minuuttipeliltä, jotta leffa ei jäisi liian lyhyeksi! Pahis taas on Patricia Whitmore (Catherine Zeta-Jones), pormestariksi pyrkivän miehensä omistautuva vaimo.  Patricia tahtoo rockin pois ja turvata lasten sekä nuorten tulevaisuuden sulkemalla Bourbonin.

Elokuvan paras piirre on ääniraita. Kappaleet on valittu parhaimmista rock-hiteistä ja ne ovat alkuperäisille uskollisia (jopa Cruisen Tomppa kuulostaa hyvältä miksattuna ja tunetettuna). Parhaimpia laulajia on sivuosissa näyttelevät Justice Charlier (Mary J. Blige) ja Lonny Barnett (Russell Brand), joista jälkimmäinen tuo leffan koomisimmassa kohtauksessa homovivahteen elokuvaan legendaarisen Can't Fight This Feeling -biisin tahdissa! Kyllä Hough ja Boneta eli the star crossed lovers osaavat laulaa leffan tasoon vähintäänkin riittävästi. Myötähäpeä elementtejä ei oikeastaan ole. Ja kyllä Diego Bonetaa oli ihan ilo katsella pääosassa muutenkin! ;) Justice Charlierin miesten klubi on myös hieno sivuareena tässä elokuvassa. Mä en oikein tiedä, mitä mieltä mä oon tällaisista musikaaleista/musiikkielokuvista, joissa ei ollenkaan ole omia biisejä. Musta tuntuu, että ainoastaan Abba The Movie toimii sellaisena. Kyllä tää silti on ehdottomasti elokuva, jolla aion täydentää mun musikaaliosastoa!

Diego Bonata leffan alussa pitkillä hiuksilla..

.. ja poikabändien tulemisen alistamana lyhyillä hiuksilla.

 

Vain kolme varttia auringossa

Mulla on sellainen olo, että viimeisiä kesäpäiviä viedään. Viime viikon lopulla tuli ensimmäistä kertaa sellainen surullinen fiilis, että tääkin kesä tulee loppuun. Erityisen surullista siitä tekee se että tuntuu että kesä ei olisi alkanut ollenkaan. Kun kuumat hellepäivät mahtuu kahdeen kämmeneen niin jokin on pielessä. Eilen ehti olla rannalla noin kolme varttia. Oikeasti oltiin siis siellä pari tuntia, mutta tossa oli se aktiivinen auringonottoaika, muutenhan oli pilvistä. Tänään myös näyttäisi aurinko paistavan.. ainakin vielä hetken. En kyllä taida jaksaa uudestaan lähteä rannalle palelemaan :D Ilta oli hyvin epäonnistunut. Lähdin jälleen innolla etsimään geokätköjä, niinkuin viimeisten päivien ohjelmaan on kuulunut. Toiseen kätköön tuhrautui hienot pari tuntia. Enkä edes löytänyt sitä! Onneksi sen lisäksi löytyi muutama hieman helpompi niin ei ainakaan jäänyt harmittamaan. Tänään pitäisi siivota ja mennä tuplatreffeille! BTW! Oon parina viimeisenä päivänä koittanut jokaisesta tietämästäni liikkeestä yrittänyt metsästää Evita-leffaa Madonna  TÄMÄN VIIKONLOPPUISEN keikan innoittamana ja nyt voin todeta virallisesti, että Tampereen kaupoista tai divareista sitä ei ainakaan löydy :(

Edellsiten iltojen elokuvavalikoimaa on dominoinut Friday the 13th -putki. Nyt on katsottu kaksi ensimmäistä osaa kymmenestä ensimmäisestä. Voisi sanoa että jo tässä vaiheessa olen ihan täynnä Jasonin tehokasta 'sliced and diced' -tekniikkaa :D Elokuvahistorian upein kohtaus on sitä paitsi nähty.
[SISÄLTÄÄ SPOILERIN!]

Movie Reviews: Yön ritarin paluu (2012)

The Dark Knight Rises (2012) 




Kahdeksan pitkän eristäytyneen vuoden jälkeen Batmaniä tarvitaan jälleen. Varjojen liiga, jonka Batman luuli kukistaneensa jo trilogian ensimmäisessä osassa, Batman Begins, palaa kummittelemaan terroristijohtaja Banen muodossa. Onko Rā's al Ghūl kuollut sittenkään?


Uusin Batman elokuva tarjoaa lähes kolme tuntisen toiminspektaakkelin, joka peilailee nykyaikaisen terroristiuhan kanssa. Batman (Christian Bale) on edellisen osan jälkeen ottanut vastuulleen Two-Face'n teot, jotta Harvey Dentin tuomitsemat rikolliset pysyisivät kalterien takia. Ylennyksen saanut poliisikomentaja Gordon (Gary Oldman) painii totuuden kanssa, mutta ei uskalla puhdistaa Batmanin mainetta. Kun Banen (Tom Hardy) terrorinuhka alkaa muuttua Gothamia uhkaavaksi tekee Bruce Wayne siirron ja palaa peliin Alfredin varoituksista huolimatta.

Tarina kuitenkaan sisällä pelkästään testosteronilla pumpattujen mieshahmojen pullistelua. Hahmovalikoimaa pehmentää Anne Hathawayn esittämä Selina eli Catwoman. Jo alusta vastakkain Waynen kanssa joutunu Selina aiheuttaa katsojassa hyvin ristiriitaisia tunteita. Salaperäinen Catwoman tarjoaa auttaa kättä, mutta kissathan tunnetusti ovat ovelia - käsi ojentuukin vain niin pitkälle kuin Selena itse hyötyy siitä jotenkin! The Gothman Cityn on myös ottanut kodikseen Miranda (Marion Cotillard). Yrityspohatta joka onkin oikeasti kiinnostunut ympäristöarvoista.

Banen valintaa elokuvan pääpahikseksi onkin monessa eri lähteessä kritisoitu: missä on Jäämies ja Pingviini. Arvuuttajasta ei tietoakaan. Monelle ennestään tuntematon Bane saattaa vaikuttaa särmättömältä ensin, mutta kuten sarjakuvistakin tiedetään, on Bane yksi vaikuttavimpia pahiksia. Sen lisäksi että Bane on fyysisesti Batmanin veroinen, jopa vahvempi, on hän myös henkisiltä kyvyiltää ylivertainen. Batman pelaakin Banen pussiin ja tajuaa pian olevansa niin syvällä tämän pirullisessa juonessa, että mahdollisuudet voittaa ovat olemattomat.

Kävin katsomassa Christopher Nolanin Yönritari-sarjan viimeisen osan ensi-ilta viikolla ja mieli tekisi käydä uudestaan katsomassa. Jaksanen kuitenkin odottaa BR-julkaisua! Monesti kun katsoo tämän tyyppisi leffoja niin tuntuu väistämättä siltä että onhan tämä nähty. Tietää jo etukäteen mitä tapahtuu. Sellainen ei uusi Batman ole! Loppuun asti elokuva pystyy pitämään otteessaan ja se on niin täynnä twistejä, että jokaista ei edes kovinkaan sarjan fani pysty ennakoimaan. Itselläni elokuvan katsomista pohjusti vanhojen Batmanien katsominen eli Tim Butronin klassikoista Batman ja Batman Returns floppaaviin Batman Forever ja Batman & Robin elokuviin. Tietysti mukaan mahtui myös Nolanin aiemmat Batmanit. Kuuden elokuvat lisäksi pelasin kesän alussa Batman: Arkham cityn läpi. Taustat oli siis hyvin hallussa. Jos Yönritarin uusimmat edes ottamukset yhtään kiinnostavat niin suosittelen ehdottomasti. Kysymykseen siitä, että onko kyseessä edeltäjänsä ylittäjä en osaa vastata. Samaan tasoon kuitenkin yltää myös The Dark Night Rises.  

Hugo 2011 | Heikkoa isolla h:lla

Hugo 2011


Eilen illalla katsoin Hugon ensimmäistä kertaa. Olin hieman huuli pyöreänä Oscareita katsoessa, sillä ei ollut mitään hajua siitä millainen leffa niitä sieltä hamusi itselleen viisi  kappaletta. Martin Scorsese on ohjannut tämän elokuvan ja se on hänen ensimmäinen 3D projekti. Itse näin tämän 2D:nä, mutta mielestäni sen ei pitäisi vähentää elokuvan arvoa.

Viisi "tekniikka-Oscaria" eli äänitys, kuvaus, äänitehosteet, lavastus ja erikoistehosteet olivat varmasti ansaittuja sillä visuaalisesti elokuva on upea. Muutama koneella tuotettu lisä on kuitenkin halvan näköistä. Parasta elokuvassa on upea valaistuksen ja värien käyttö tunnelman luomisessa. Kolmessa (joka mielestäni on paljon) kohtaa on leffassa moka. Leikkaus ei mene niinkuin pitäisi vaan ihmiset ovat silmin nähtävästi eri asennossa ja kohauksen sulavuus murtuu. Yhdessä kohtaa klassinen filmi moka: päähenkilö Hugo (todella sympaattinen ja lahjakas lapsinäyttelijä Asa Butterfield) hyppää junaraiteille hakemaan avainta joka on hautautunut kivien alle - junan raiteelle tiputtuaan avain on kuintenkin ratapölkyn päällä helposti nähtävissä -_-.

Elokuva ei saanut ainakaan minua vakuutettua. Missään vaiheessa juoni ei vienyt mukanaan. Ennalta-arvattava se ei ollut, mutta toisaalta elokuvan suuri paljastus ei vaikuttanut sen kaiken pohjustuksetn arvoiselta - saati elokuvan arvoiselta. Suurin mutkistumakaan ei saavuta jännityksellistä huippuaan vaan ratkeaa aivan liian nopeasti. Mutkistumaan luonnollisesti liittyy elokuvan "pahis" tarkastaja Gustava eli Sacha Baron Cohen. Ulkonäöltä en meinannut tunnistaa, mutta ääni paljasti hänet. Loistava valinta surkuhupaisaksi pikkupahikseksi.

Mä toivoin tältä elokuvasta mukaansa tempaavutta ja jotain uutta. Sellaista oli hetkittäin aisittavissa ja välistä pystyin uppoutumaan elokuvan visuaaliseen ilmaisuun, mutta pitkälti elokuva kului nukkumisen välttämisessä. Heikkoa isolla h:lla!

Mission Impossible 4: Ghost Protocol (2011)

Mission Impossible 4: Ghost Protocol (2011)



Jatko-osaa pukkaa. Elokuvateatterit ovat täynnä rip-off elokuvia tällä hetkellä. Klassikoiden 3D-versioita, jatko-osien jatko-osia, prequel-leffoja puhumattakaan spin-offeista! Tässä rahastuksen myllerryksessä J.Abramsin ohjaama toimintapläjäys kuitenkin tuo jotain vastinetta katsojan sisään kantamille rahoille.

Elokuvan pääosissa on aiemmille elokuville uskollisena pääosan Ethan Huntia esittää heinäkuussa 50-vuotis juhliaan viettävä Tom Cruise. Roolisuoritus on samaa tasoa kuin aiemmissa elokuvissa, mutta kroppa ei. Ikäisekseen ihan kiva, mutta hollywood koneisto tuottaa koko ajan uusia (lue: nuoria), komeita näyttelijöitä, joten viitos osaa en enää lähtisi katsomaan Cruisen tähdittämänä.

Maailma kaipaa jälleen pelastajaa ja ehkä hieman kylmään sotaan jumittunut juoni perustuu Venäjän (meinasin yllättäin kirjoittaa Neuvostoliiton) ydinaseiden kaappausta hautovan vinksahtaneen neron suunnitelmien estämiseen. Kyseisen pääpahiksen side-kick on Samuel Edelman ja screen-time (esilläoloaika?)  on merkittävä suomalaisnäyttelijälle, mutta muussa skaalassa pieni. Edelmanin englantia ei tartvitse hävetä (ehkäpä vuorosanojen vähyyden takia?), mutta jotain falskia siinä on ja se kuuluu läpi. Ainakin jos yrittää :D Léa Seydoux on ihana sivurooli palkkamurhaajana ja tuo kuvankaunis nainen näyttelee roolinsa ihanasti.

Elokuvan uskomattomista stunteista kaikkein hohdokkaimmaksi muodostuu kun Tom Cruise kiipeää Burj Khalifa tornia ylöspäin elokuvassa hanskojen avulla, todellisuudessa vaijereilla. Oli miten oli niin stuntti on upean näköinen. Soundtrackilta nousee esille kappale Kremlin With Anticipation, ehkä tilanteeseen tuoman tunnelmansa ansiosta kaikkein kiehovimmaksi raidaksi.

Toiminnallisuus on huipussaa ja elokuvassa jännitys pysyy todella korkealla ja uskottavana koko elokuvan ajan, tosin elokuvateatteri oma tunnelma saattoi tuoda merkittävän lisän filmille. Jeremy Renner lisää nuorempaa mieskomeutta ja näyttelytaitoa elokuvalle ja toisen miessivuosan Simon Pegg tuo mukaan komediallisen ulottuvuuden. Ehkä ensimmäinen agenttileffa jossa tekniikka ei toimikkaan niinkun pitäisi, päähenkilö ottaa kunnolla pataan ja jossa jopa hetkittäin metafiktiivisesti kyseenalaistetaan tehtyjen ratkaisujen loogisuus. Jos toiminta sytyttää niin ehdottomasti kannattaa katsoa!

Oscar-iltaan valmistuessa

Ennen kun mä höpötän tästä illasta mitään niin pakko sanoa että eilinen oli hyvin villi ilta. Rauhallisesta koti-illasta baariin alle parissa tunnissa! Illan kohteena olikin Mixei pitkästä aikaa. Muistikuvat saattaa olla hieman hatarassa, mutta ainakin muistan käyneeni tangolla pyörähtelemässä ja kyllästymisen kaikkien homojätkien Leena Hefner os. Herppeenluoman imitaatioihin! No, ymmärrän tämän Putouksen finaalipäivänä, kunhan ei sama kaava jatku! :DD Onnea Leena eli Armi Toivainen.

Tämä ilta pitää sisällään Oscar-gaalan. Yhdeksän elokuvaa kisaa vuoden parhaan elokuvan tittelistä ja niin edelleen. Kiehtovimpia palkintoja ovat jälleen vuoden paras elokuva, parhaat näyttelijät jne.. Kiehtovaa on nähdä saako Harry Potter saaga ensimmäisen oscarinsa ja kuinka pitkä kantaa 1900-luvun alun kaltaisen mykkäelokuvan taival (The Artist). Saako aina yhtä ihanainen Meryl Streep kolmannen Oscarinsa ja kuinka pitkälle vie allekirjoittaneen mielestä tekotaiteellisen The Tree of Lifen matka!

Mun oli tarkotus pitää astetta isommat valvojaiset tänään, mutta ilmeisesti Oscarit ei mun kaveriporukassa ole syy valvoa myöhään joten jäädään ilmeisesti Niilon kanssa kaksin katsomaan niitä. Mä en enää tiedä mitä kirjoittaisin mun tekis vaa mieli höpöttää ja valittaa. Ehkä mä teen niin.

Mun selkään sattuu. Tuleva tenttiviikko stressaa. Tää tän talon putkiremontti on älyttömän ärsyttävä ku täällä ei todellakaan saa nukuttua aamuseitsemän jälkeen ja se saattaa huomenna hieman ottaa pannuun.

Noin, nyt kun mä sain valitettua niin voin jatkaa normaalia elämää. Tässä on bonuksena paria viikkoa sitten olleelta Voicen Åbo risteilyltä ja tarkemmin sanottanu Chisun keikalta kuva! Biisi taisi olla Yksinäisen keijun tarina.

Chisu 9.2.2012 @ Silja Europa

Chisu – Yksinäisen keijun tarina

Siipiinsä keijupölyä hän hieroi aamuisin

että vastatuulessakin lentää jaksaisi

Kovat oli ajat ollu hällä takana

mut kuka uskois et' on olemassa

surullisia keijuja?

Pää painuksissa mainitsi hän kerran

murheistaan

Fauni hymähti, ei ottanut tosissaan

Kuinka muka siivekäs niin maassa olla vois?

Vakavasti otti vasta kun tuo pieni keiju

nukkui pois.

On paratiisi meillä täällä näin

vaan ei aina kaikki koe sitä näin

Sillä faunin, peikon, keijunkin

suru joskus kiinni saa

ja vie mukanaan.

Yksinäisen keijun tarina kosketti kaikkia

Peikot lohdutteli keijuja, haltijat fauneja

Kaikkialla huokausten kera toistettiin:

Miksi se yhden hengen vaati

ennen kuin me muistettiin:

Ois paratiisi meillä täällä näin

jos elettäisiin aina lähekkäin

ja vaikka faunin, peikon, keijunkin

suru silloin kiinni saa

se ei vie mukanaan.

Ois paratiisi meillä täällä näin

jos elettäisiin aina lähekkäin

ja vaikka faunin, peikon, keijunkin

suru silloin kiinni saa

se ei vie mukanaan.

Härmä (2012) ja Varasto (2011)

Viime viikon aikana kävin katsastamassa kaksi suomalaisen nykyelokuvan edustajaa. Tarkoitus on siis selvittää mikä on Suomen elokuvateollisuuden tila.

Ensimmäisenä vuorossa on Härmä (2012). Härmä kertoo pohjanmaalaisten puukkojunkkarien arjesta. Trailerin näin jo ajat sitten ja täytyy sanoa että ensimmäisenä ei tullut mieleen haluta nähdä kyseistä leffaa. Mahdollisuus kuitenkin tarjoutui ja totta kai lähdin kyseistä filmiä sitten katsomaan.

Yllätys oli ehdottomasti positiivinen. Leffa itsessään on niin sanotusti pahan mielen elokuva, sillä jokainen tapahtuma huutaa epäoikeudenmukaisuutta. Tämä johtaa siihen, että sankarista tulee jopa ärsyttävän kiiltokuvamainen hahmo verrattuna leffan pahiksiin. Epäreiluus leffassa saattaa myös jäädä kalvamaan, mutta suomielokuvissa se on yleistä: kaikilla vaan menee älyttömän paskasti. Näyttilijätyö on vakuuttavaa ja jopa Mikko Leppilammen pystyy ottamaan vakavasti, sillä hänellä on hyvinkin rehevä parta elokuvassa. Lauri Tilkanen on kiehtova uusi suomalainen näyttelijä. Ulkonäkö antaa paljon anteeksi kokemattomuudesta. Nuoruudestaan huolimatta tämä kotimainen komistus onnistuu pitämään roolisuorituksensa vakuuttavana. Pamela Tola on parhaita nuoria suomalaisnäyttijöitä ja olenkin iloinen nähdessäni hänet tässäkin leffassa. Ensimmäistä kertaa tosin Tolan silmien heterokromatia pomppasi silmille (heh!) ja jäi häiritsemään leffan loppuun saakka. Erityisen mieleenpainuva sivuosa on Kari Hietalahdella kylän kyykytettynä nimismiehenä. Juoni on alusta asti ennalta-arvattava ainakin suuressa mittakaavassa.

Suomalainen näyttilijäkomistus Lauri Tilkanen

Seuraava suomileffa onkin huomattavasti hauskempi. Varasto (2011) kertoo helsinkiläisen maalikaupan arjesta. Elokuva on tupattu täyteen suomalaisia kuuluisia näyttelijöitä. Naispääosasta vastaava Minttu Mustakallio esittää aikuiseksi kasvamatonta hupakkoa ja Kari-Pekka Toivonen taas kertoo elääkseen varastavasta varastotyömiehestä. Elokuva kuvaa näiden kahden eriskummallista suhdetta ja tilanteen mutkistumaa raskaudeneston pettäessä. Tärkeimmässä sivuosassa nähdään Aku Hirviniemi, joka tekee vakuuttavan roolin myös aiemmassa Härmä-elokuvissa. Koomisimmat roolit elokuvassa kuitenkin on Karitan (Minttu Mustakallio) äidillä ja uudella miesystävällä, joita esittävät Hannele Lauri ja Vesa-Matti Loiri. Keskeisimpänä sitaattina, jolle koko leffasali repesi jäi mieleen: "Mitä vittua.... oliivi!" Ette voi tajuta, jos ette ole leffaa nähneet ;) Elokuvan mainoslauseen lausahdus "Eihän se oo sikiön vika jos äiti on tyhmä ku maapähkinä" pitää kyllä loistavasti paikkaansa. Erityisesti kiitosta leffa saa yhteiskuntakritiikistään ja julman realistisesta pienpalkkaisen arkea kuvaavasta satiirista.

Joululoman viimeinen päivä

Joululoman viimeinen päivä.. mä en oikeastaan osaa sanoa onko tää aika mennyt nopeesti vai hitaasti mutta tässä sitä nyt kuitenkin ollaan. Mulla oli joululomassa ne pari juttua joita mä odotin, mutta aika pitkälti tää on kuitenkin mennyt ens lauantain odottamisessa. Mä ajattelin että vois nyt tehdä (jälleen) tällaisen katsalmuksen kuluneeseen pariin viikkoon eri aihepiirien kautta kun oon niin vähän ehtiny postaankin.

Katsotut elokuvat: 
Help (2011) - Loistavaa draamaa hyvillä näyttelijöillä. Koskettava ja omaperäinen.
A Walk to Remember (2002) - Mä petyin vähän, koska mä oletin tän olevan tosi koskettava mitä se ei niin paljon ollutkaan. Kaunis ja silti liikuttava teinikesäromanssa.
The Notebook (2004) - Erittäin surullinen ja niin upea elokuva. Kovimmat itkut pitkään aikaan!
Jurassic Park (1993) - Mitä tästä voi muuta todeta kuin klassikko! Omaperäinen ja ehdottomasti Spielbergin kulta-ajalta.
The Holiday (2006) - Yllättävän laadukas lomaelokuva (lue lisää täältä!).
Being John Malkovich (1999) - Yksi eriskummalisimpia draamaelokuvia pitkään aikaan. Suosittelen ehdottomasti, mutta ei tosikoille!
P.S.I Love You (2007) - Ei iskenyt toisella kertaa enää niin kovaa kuin ensikatsonnalla, mutta pidän edelleen. Surullinen!
The Reader (2008) - Winslet tekee ihanan roolisuosituksen. Liikuttava ja surullinen elämänpituinen rakkaustarina.
Potrait of A Lady (1996) - Mä pidän todella paljon Kidmanista, mutta tää on ehkä huonoin leffa jonka pääosassa hänet olen nähnyt. Juoni ei elä ja niin ajatuksia täynnä olevasta naisesta tulee kuitenkin onneton vaimo. Fail. Ehkä tää puhuttelis naisia enemmän?
Bright Star (2009) - John Keathsin rakkaustarinan kertova elokuva. Takakansi lupaa suurta rakkautta, elokuvan todellisuus on puuduttava ja meinasin nukahtaa kolmesti :D
The Last Song (2010) - Miley Curys leffa. Toistaa teiniklisheitä, mutta ei sorru olemaan ennalta-arvattava. Mancandyä tarjoilee Liam Hemsworth ja tarina on suloisen ihana. Sopi ainakin katsontahetken tunnelmaan :D
New Year's Eve (2011) - Ihan ok. Paljon tähtiä (lue lisää täältä!).
Make The Yuletide Gay (2009) - Loman ainoa homoelokuva. Jouluinen :D (lue lisää täältä!).
Shakespeare in Love (1998) - Vanha mutta toimii edelleen. Ihana elokuva <3

Kulutetuin musiikki:


Iiris - Melyse
Taylor Swift - Haunted
Marlon Roudette - New Age
Lana del Rey - Born To Die
Rihanna - Where Have You Been
Adam Lambert - Better Then I Know Myself
Nicki Minaj - Stupid Hoe
Taylor Swift - Our  Song
Adele - Take It All
Lord Est - Vuosi vaihtuu
Ke$ha - Dancing With Tears In My Eyes
Nicole Scherzinger - Wet

Asiat jotka joululomalta pitää muistaa:


Meinasin tippua järveen.
En löytänyt mitään alennusmyynneiltä (ollappa kokoa XXL).
Myös Robbie Williams makaisi Brad Pittin kanssa (yltsipyltsi, ks. lisää).
Uuteenvuoteen sopii kotibileet.
Halpisskumppa on pahaa.
Julkkiksetkin voi tapella DTM:ssä.
Autot ovat monikäyttöisiä, paitsi pakkasella.
Odottavan aika on pitkä.
Koulunkäyntiä on kiva suunnitella (paino viimeisellä sanalla).
Kolme itkuleffaa yössä on liikaa.
True Blood on ihan viihdyttävä sarja ja tihkuu seksiä.
Tupakkatuotteiden piilottaminen on tekopyhää. Odotan normaalirasvaisten tuotteille samaa kohtaloa!
Pianonsoitto on virkistävää.
Mä en ole liian vanha nauramaan kun "hallituspenis" lipsahtaa uutistenlukijalta (http://www.youtube.com/watch?v=YwZH-_oG3iU).
Tampereella on kiva kävellä ja 35 000 askelta päivässä on paljon.
Skype lievittää ikävää, mutta lisää ärsytystä (toimimattomuudellaan).
Sähkökatkot muistuttaa sivistyksen eduista.
Tortillat toimii kasvisversionakin.

Mä en keksi enää mitään hyviä. No ei voi mitään. Niinkuin postauksen ensimmäinen kuva osoittaa niin saimme talven! Vaikka joulu oli harmaa ja syksyinen, niin nyt pääsemme nauttimaan pakkasista ja lumikinoksista. Onko jollain muullakin mennyt jo hermo? :D ei vaan, hienoa toi on. Tahtoisin sukset, niin pääsis ottaan siitä kaiken ilon irti! :)

Luukku 24: Kuinka selvitä joulusta?

Ihmisillä löytyy jouluun varmaan kymmeniä selviytymisfilosofioita ja perinteitä, jotka kantaa vuodesta toiseen uuden vuoden "paremmalle" puolelle. Yhdelle se voi olla jouluaterialla ajatus ruokaa ja juomaa tarpeeksi niin selviää teennäisestä amerikkalaisesta unelmasta. Toinen pyrkii unohtamaan joulun olemassa olon olemalla aaton töissä ja kolmas tekee vastaa työurakan kotona joulutöiden kanssa. Itse paketoin tänään sormeni kirjaimellisesti verille (sakset ja Jari on huono yhdistelmä), mutta parasta on rentoutuminen television ja elokuvien edessä. Olen ysärin lapsi, mitä muuta voin sanoa. Minut on perinteisesti kasvattanut televisio, toisin kuin nykyiseltä x-sukupolvelta joka oppi äidin maidosta käyttämään facebookkia ja ensimmäinen twiittaus tulee paljon ennen puhetta.

Poimin kolme hyvää elokuvaa, jotka tuovat fiilistä jokaiselle joulun välipäiviin kuin ehkä jo aatollekin. Meillä on ollut tapana äidin kanssa katsoa, joku elokuva aattona ennen nukkumaan menoa. Listassa on jotain uutta, jotain vanhaa ja jotain homoa (something that's FABULOUS).

New Year's Eve (2011)

Tää ensimmäinen on hieman fail, koska kyseessä on elokuva uudesta vuodesta silti se sopii loistavasti sanomansa ansiosta niin jouluunkin ja ainakin virittää seuraavaan isoon tapahtumaan. Tähtiä tajuttoman täyteen pakattu elokuva on kaunista katsoa ja sisältää ajatukstakin. Hienoa löytää tuttuja näyttelijöitä jännistä rooleista. Tarina rakentuu useasta eri ihmiskohtalosta, joista jokainen eri tavoin limittyy samoihin Uuden vuoden juhliin.

Mielenkiintoisin tarina on Zac Efronin ja Michelle Pfeifferin tarina, jossa Efronin esittämä Paul auttaa Ingridiä päivässä totetuttamaan uuden vuoden toiveensa. Seuraavaksi kiinnostavin (tosin hirvittävän ennalta-arvattava) on Ashton Kutcherin rakkaustarina. Dialogi on monessa kohtaa ilahduttavaa ja kyseessä ehdottomasti hyvän mielen elokuva. Itku ja nauru kulkevat rinnakkain ja täytyy sanoa että tää on paljon parempi kuin Valentine's Day (josta tosin on ihana "bloobers" lopputekstien aikana :DD), joka on samalta ohjaajalta .

Katso traileri tästä!

Make The Yuletide Gay (2009)

Mä en voi sanoa, että tää myöskään olisi mitään muuta kuin ennalta arvattava, mutta tää on silti aivan ehdoton joululeffa ja hirveän suloinen. Olaf ja Nathan on suloinen homopari, jotka asuvat yliopiston kämppiksellä samassa huoneessa. Nyt on kuitenkin aika molempien lähteä vanhempiensa luokse joulujn viettoon mutta kuinkas kävikään.

Olafilla (Keith Jordan) on ihanat vanhemmat, mutta välillä leffan "halpuus" ja ontuva näyttely työ ärsyttää. Homoleffoja kuitenkin jo aika kiitettävästi katsoneena pitää todeta, että ei tää niidenkään suhteen pahimmasta päästä ole.

Tästä tulee pakostakin hyvälle mielelle ja tää elokuva jaksaa hymyilyttää ja naurattaa viakka oon nähnyt tän jo monesti. Tästä on ilmeisesti myös tulossa esitietojen mukaan jatko-osa, joten sitä odotellessa!

BTW: Jos joku tietää muita joulun homoleffoja niin vinkkejä ehdottomasti arvostetaan!

Katso traileri tästä!

The Holiday (2006)

Mulla oli tätä elokuvaa kohtaan hirveän pitkään kamalia antipatioita ja mä ajattelin että tää on sellainen seasonal romantic -komedia, johon on vaan tungettu hetken kuumimmat näyttelijät ja jotka pariutuu mitä (muka) ennalta-arvaamattomilla tavoilla. Sitähän se kyllä onkin, mutta silti tää on hieno :)

Yksi syy miks tää oli musta niin hyvä on varmasti se että tässä on sekä Kate Winslet että Cameron Diaz, joista jälkimmäinen on aina ollu mulle "would-go-straight-for". Tässä myös on ihana Lainakengissä-henkinen asuntojen vaihdos, jossa nää naiset nimen omaan muuttaa pariks viikoks joulupyhien yli toistensa asuntoihin eri maihin. Sitä olis jännä kokeilla :D

Kaikkihan tapahtuu kuin tähtiin kirjoitettu ja moneen otteeseen keskittyminen tätä katsottaessa oli muualla kuin elokuvassa (tosin en mä syytä tätä leffaa vaa seuraa ;DD), mutta tästäkin saa hyvän mielen ja tää hymyilyttää.

Katso traileri tästä.

Noin, nyt olisi vuoden 2011 Joulukalenterin viimeinen luukku avattu. Kiitos jokaiselle lukijalle ja toivottavasti blogi niin kalenterin kautta kuin muuten on tuonut juuri sulle jotain uutta. Kokemuksen, tiedon jyvän tai edes jotain. Paljon asioita mitä mä olisin halunnu käydä ennen joulua läpi, mutta jätetään sitten vaikkapa jotain joulun jälkeiseen aikaan.

Mä toivon, että teillä jokaisella on hyvä joulu ja juuri sellainen jollaiseksi olette sen toivoneet. Nyt acoustic.fi hiljenee joulun viettoon ja kiittää lukijoitaan ja FB-tykkääjiä. KIITOS!

Luukku 10: Toimintaa mahan täydeltä

Hanna-elokuva kertoo omaperäisen, toimintarikkaan tarinan, joka ei lopulta kutienkaan johda sulkeudu.


Movie reviews:
Hanna (2011)

Pääosassa Saoirse Ronan tekee vakuuttavan roolin isänsä kasvattamana tyttärenä. Alku kertoo vain vähän, mutta elokuvissa nähty traileri antaa paljon apuja tulkintaan. Hanna ja hänen isänsä elävät villin luonnon keskellä Suomen Lapissa (Kuusamossa kuvattu). Isä on valmistanut Hannaa koko tämän elämän ajan koitokseen, joka tulee määräämään hänen elämänsä koko suunnan.

 Eritäytymiseen kyllästynyt tytär pyytää päästä ulkomaailmaan ja harkinnan jälkeen isä antaa tälle mahdollisuuden, jos ei ole paluuta. Tästä alkaa molempien vaarallinen matka yhdessä sovittuun tapaamispaikkaan.

Ronan näyttelee sekavaa ja sosiaalisesti vajaata nuorta hyvin (itsekin hän on vuosimallia -94) ja näyttelytyö sukkaa ainoastaan muutamissa taistelukohtauksissa, jotka näyttävät liian koreografisilta, siis sarjalta järjestyksessä tehtyjä liikkeitä.

Sivuosassa loistaa, ah niin ihana, Cate Blanchett, jonka motiivit jäävät hieman epäselviksi ja hän ei saa elokuvassa kunnon kloussausta roolihahmolleen.

Jos mieli tekee toimintaa, Salt-henkistä päätöntä menoa vahvoilla naishahmoilla, suosittelen ehdottomasti.