

Kulunut viikko on ollut todella ihana vaikka se on sisältänyt hieman kurjempiakin juttuja ja random sekoiluakin. Viikkoni alkoi peri amerikkalaiseen tapaan periaatteessa jo sunnuntaina kun lähdimme kullan kanssa käymään Turussa junalla. Tarkoitukseni olikin lähettää jo junamatkalata postaus tänne mutta kans kummaa, kännykkäni onnistui jotenkin hukkamaan varsinaisen viestin ja antoi julkaista vain otsikon. Hieman ärsytti tämä puolituntia kestäneen kännykkäkirjoitustuskailun jälkeen!
Sanokoot muut tamperelaiset mitä vain, mutta minusta Turku on ehdottomasti yksi Suomen kauneinpia kesäkaupunkeja (oikeastaan lähes jokainen kaupunki jopa Suomessa on näkemisen arvoinen ainakin kesällä). Päivälle ei oltu etukäteen tehty oikeastaan mitään suunnitelmia joten ohjelma oli hyvin spontaani ja innovatiivinen :D Ennaltaan tiedettiin vain että yhtä Turussa asustavaa kaveria olisi tarkoitus nähdä jossain vaiheessa.
Päivä sujui lopulta erittäin hyvin. Se sisälsi (pelkistettynä) Turun linnaa, Aurajokea, lauttaa, kiertelyä, kävelyä, uusia paikkoja, keskiaikamarkkinoita, kahvia, toria, jäätelöä ja valokuvausta. Viimeisestä mainittakoon että kuvia tuli otettua noin 300, eli ihan kunnioitettava määrä yhdelle päivälle :D
Viikon varsinaiset alkupäivät taas sisälsivät esimerkiksiksi pyörimistä ympäri kaupunkia (nyt jo kotoisalla Tampereella) ja esimerkiksi auringon ottoa. Auringon ottoon liittyy tällä kertaa eräs ikäväkin asia, palamistakin kurjempi. Kun olimme kultani kanssa ottamasssa aurinkoa Tampereella eräällä puistoalueella oli lisäksemme siellä eräs mies alakouluikäisen tyttärensä kanssa. Makailimme puistossa jonkin aikaa ja molemmat huomasimme että mies osoitti yllättävän paljon kiinnostusta meitä kohtaan. Eihän siinä voisi tuntea olonsa kuin imarrelluksi jos kyse olisi komeasta ja nuoresta miehestä, mutta kun kyse on punaisesta ja kaljusta pikkupullukasta niin alkaa jo pikku hiljaa ihmetyttään että mitähän sekin tuijottaa. Viimein kun aloimme purkamaan tavaroitamme ja tekemään lähtöä sai hän suunsa auki ja huusi "Ootteks te jotain suklaapoikia?!!". Tottakai me molemmat se kuultiin mutta itse ainakin jätin reagoimatta siihen koska muuten ihana aamupäivä olisi kurja pilata millään konfliktin poikasella. Mieshän oli selkeästi humalassakin. Eniten kuitenkin jäi harmittamaan että millaisen kuvan tuo mies oikein antaa nuorelle tyttärelleen vai onkohan hänkin jo niin kypsä että pystyi häpeämään silmät päästään. En sitäpaitsi muutenkaan ole koskaan oikein ymmärtänyt tuota termiä, sillä eikös ihmisistä suurin osa kuitenkin pidä suklaasta!