Olin eilen kaverin kanssa Ideaparkissa ja VIIMEIN käsiin tarttuivat talvikengät. Niitä on sitten metsästettykin ja nyt todellakin oli korkea aika löytää mielyttävät kengät näihin 20°C pakkasiin!
Kengät ovat Catmandoo'lta ja nyt niissä on mustat nauhat aka ne tarvitsisivat jotain nättiä piristykseksi. Täytynee huomenna poiketa Europehouseen etsimään iloisampia kengän nauhoja!
Ja huomenna on sitten luvassa talven ensimmäinen luiselukerta, ihanaa <3 kaiken lisäksi Näsijävi on jäätynyt niin nopeasti, että pian avautunee luistelurata sinnekkin. Jes!
Yksi aamu kun oli tarkoitus päästä ajoissakin mukamas lähtemään kouluun ja aloin suorittamaan aamurutiinejani niin jossain vaiheessa vain heräsi kysymys, että montako kemikaalia käytän lähteäkseni ihmisten ilmoille. Luku oli paljon kun aloin miettiä, sitä ja tästä päättelin että ehkäpä minulta löytyisi, jotain sanottavaa myös tästä!
Aion siis nostaa tässä blogitekstien sarjassa esille erillaisia miehen måste-tuotteita ja vähän vertailla niiden plussia ja miinuksia!
1. Deodorantti
Tehokas antipersperantti on jokaisen pakko omistaa, oli kysy naisesta tai miehestä. Mikään ei karkota ihmisiä ympäriltä kuin hienhaju (tietysti myös pahan hajuinen hengitys!). Kuten yhdessä vanhassa mainoksessa sanotaan: "aina on tilaa yhdelle jo käyttää Rexonaa"! Ja tehokas sen takia, koska tummat rinkulat kainaloissa eivät miellytä kenenkään silmää! Se on ihan makuasia käyttääkö sitten roll-on'ia (kuten kuvassa) vai spray'tä. Sprayn kanssa täytyy monesti vain olla varovainen jos haluaa välttä valkoisia kalkkia muistuttavia suihkutus jälkiä. Itse pidän Nivean roll-on'eista mutta itseltä löytyy myös spraytä niin Rexonalta kuin Axeltakin: pitäähän sitä nyt vaihtoehtoja olla! Tuosta tuon deon hopea-ionien tehosta en kyllä osaa sanoa mitään! :D
2. Huulirasva
Mitään ei ole niin hirveä suudella kuin rohtuneita tai kuivia huulia (tupakoitsijat ovat tietysti oma lukunsa)! Huulirasva on siis todellinen perus-essential. Kuvasta löytyy Blistexin Complete Moisture Lip Balsam (Tehokosteuttava), jollainen minulta löytyy aina housujen taskusta JA penaalista! Itse vannon Blistexin nimeen, sillä kerran kokeiltua ei ole ollu paluuta muille merkeille! Todennäköisesti tosin talven jatkuessa joudun vaihtamaan jälleen
BLISTEX LIP RELIEF CREAMiin, koska mikään ei auta kuiviin huuliin sitä paremmin. Pahiten rohtuneisiin auttaa sitten Bebanthen! Eli, jos pusutella haluaa niin huulirasvaa kantaa, tai jotain muuta yhtä runollista!
Taas pukkaa leffa-arvostelua, koska eilen katsottuani tämän tuli sellainen olo, että on pakko päästä avautumaan siitä. Voi tietysti johtua siitä, että katsoin sen yksin ja en pystynyt katsoessani jo avaamaan sainaista arkkuani (ei, vielä en ole mökkihöperö! :D)
Elikkä, kyseessä olisi vuoden 1958 parhaan elokuvan Oscarin voittaja. Tämä on ohjaaja Vincente Minellin uran keskivaiheelta oleva työ, jota tähdittää muun muassa Leslie Caron, Maurice Chevalier and Louis Jourdan.
Vuosi on jämptisti 1900 ja tarinan kertoja on vanhemman puoleinen naisten mies. Ensimmäinen laulu nostattaa ajatuksia pedofiliaan suuntaustuneesta ihastuksesta pikkutyttöihin. Tarinan päähenkilöksi kehkeytyy Gigi, josta tämän mummu ja hänen siskonsa (aikoinaan kovakin "miesten nainen") koulivat Pariisin seurapiireihin uutta diivaa. Elokuvan kuluessa Gigin suhde perheen ystävä Gastoniin syvenee ja Gigistä kasvaa aikuinen nainen. Tällaisen kuvan elokuvan takakansi ainakin haluaa antaa.
Todellisuudessa Leslie Caron vaikuttaa liian nuorelta elokuvassa ollakseen aikuinen nainen lopussa - ja alussa hän on liian vanha olemaan pikkutyttö. Tämä on todella hämäävää ottaen huomioon, että kuvattaessa elokuvaa hän oli jo 27 vuotias!! Järkytyin katsoessani tämän faktan. Olisin veikannut paljon nuorempaa.
Biisit eivät sytytä kuin hetkittäin ja silloinkin sanat ovat jotain ihan kummallista. Ideana ihan herttainen elokuva, mutta moraali herättää kysymyksiä, puhumattakaan lopun 'eessun taassun' vatkauksesta ja juupaseipäs väittelyistä. Lopussa sekä Gigin, että Gastonin reaktiot jättävät Matin ja Mervin kaltaisen suhteen yskimään pölyvanaan pitkälle taakseen.
Toisin sanoen: voi tähänkin kaksi tuntia elämästään käyttää, mutta jos haluaa katsoa musikaali elokuvia ja vaikkapa juuri Leslie Caronin tähdittämiä suosittelen paljon enemmän näitä An American in Paris (1951), Lili (1953) ja Daddy Long Legs (1955).
Ja sivuhuomautuksena: tänään lanseerataan uusi blogitekstien sarja kello 20h00 illalla. Sitä odotellessa ;)
"LOVE HOTEL ON SULJETTU TOISTAISEKSI."
Uutisista on voinut seurata maanaintaiaamuna tapahtuneen palon syyllisten etsintää viime päivät. Tällä hetkellä poliisi tuntuu olevan sitä mieltä, että kyse on ollu Voimatalossa sijaitsevan pizzayrittäjän yritys rahastaa vakuutusyhtiötään. Oli miten vain, rähjähdys aiheutti tuhoja myös Love Hotel nimiselle anniskeluravintolalle samassa rakennuksessa. Lohduttomalta kuulostavat ravintolan nettisivulta löytyvät neljä sanaa sitovat Tamperelaisen kaksikymmppiset kohtalot ja ennen kaikkea tanssijalat paikalleen.
Kysymys kuuluu: minne tanssimaan? Toki Tampereelta löytyy paikkoja, joissa on halpaa, viihtyisää tai muuten vain sopiva ilmapiiri. Mutta missä tanssitaan? Ensimmäinen suuri isku muutama vuosi sitten oli Cabaretin poistuminen. Nykyään paikkaa komistaa "Soittoravintola" Armas(K-22). Seuraavaksi iskettiin Onnelaan. Nykyään paikalla on Tivoli, joka tarjoaa loistavia opiskelijabileitä viikolla ja viikonloppuisin ikärajan K-24. Nyt on Love Hotel otettu pois keskuudestamme ("toistaiseksi").
Ajoittain pienemmissäkin paikoissa tanssilattioilla soi hyvää (tai ainakin menevää) musiikkia.. välillä! Ja on ihmisiä.. ne kolme sun lisäks! Eli ollaan tilanteessa, että ei löydy suht' järkevän hintaista biletyspaikkaa keskustasta kuin ehkä erikoisiltoina. Tilanne on vähintäänkiin siis huolestuttava!
Onneksi kerran kuussa on ainakin Leimarit YO-talolla, joka tarjoaa erityisen hyvät puitteet pippaloille. Tosin edelliskerralla tuntui siltä, että Leimarit on Tampereen suurin lepakkotapahtuma! :D
Eilen olin YO-talolla muuten kuuntelemassa aina niin ihanaista Jenni Vartiaista. Luoja siinä on sitten kaunis ja karismaattinen nainen :3 Satuin löytämään hänen kuvasta meksikolaisesta Cosmopolitanista (on ehta, ei phoshop-settiä!).
YO-talon jälkeen sitten oli tarkoitus vielä vähän jatkaa. Tanssia ja halpaa kaljaa? No, eipä tullut siihen hätään muuta mieleen kuin klassinen Semafori. Olikin sitten mielenkiintoista ensin yo-talolla olla keski-ikäisten viiniä hörppivien aikuisten kanssa juhlimassa, josta jatkettiin samalla iällä, mutta olut tuopin kanssa Semassa. Pari huonokuntoista raakkia oli tosiaan jaksanut sinne lähteä meidän lisäksemme myös torstaina työllistämään järjestyksenvalvojia!
Jenni Vartiainen 25.11.2010 @ Yo-talo, Tampere
Semafori
Ensi lauantaina kun lähtee liikkeelle niin minne sitä menee? Kaipa sitä ilmapiirin takia valitsee Mixein, vaikka myönnetääs nyt, että onhan siellä tyhjää ja kallista! But what (WHERE!!?) are the choises? Jos sulla tulee mieleen, että minne Tampereella nykyään kannattaa parikymppisen jätkän lähteä tanssimaan niin ole hyvä kerro sitten myös minulle! :D
Vilkaisin äsken mun blogia ja luin vahingossa: "sähköriippuvaiselle nuorukaiselle" :D:D sitten olin jo kovaa tahtia muuttamassa sitä fiksumman kuuloiseksi, koska tuo nyt ei ainakaan pidä paikkaansa!
Tässä olisi tosiaan listaa ensi viikolle ja muutamalle seuraavallekkin. Sille on nyt kun postaan tätä kasattu 108 uusinta, kuuminta, hoteinta tai muuten vain ihanaa biisiä. Varmaan lisää tulee vielä tämän illan aikana, joten sitä odotellessa :D
Ja vkl olisi sitten luvassa myös uutta tekstimatskua. Ehdotuksia ajankohtaisista aiheista otetaan vastaan :)
Onpas hassua herätä myöhään. En muista milloin olisin viimeksi nukkunut näin myöhään ilman, että takana on valvottu muutama valvottu vuorokausi tai muuten vain lyhyiksi jääneet yöunet!
Ihanaa miten näin pienessä yksiössä koko asuntoon leviää eksentrisen lumoavalla tavalla vasta keitetyn kahvin pehmeä aromi. Aamukahvihan todellakin on ainoa asia, joka pystyy polkaisemaan tällaisen kylmän talvisen (no ainakin talvenkaltaisen) arkiaamun käyntiin. Yleensä minulle ei ole suotu sitä mahtavaa luksuta, että aamulla herätessään voi keittää kahvin, koska normaalina aamu ei todellakaan jaksa herätä aikaisin sen takia. Tänään kuitenkin on erityisen myöhäinen aamu, joka antaa luvan hitaalle herämiselle ja esimerkiksi juuri kahvin aromista nauttimiselle.
Joku varmasti todella viisas ihminen on sanonut että:
" Everyday is unique, like the blossoming clouds.It's never the same, but always beautiful."
Mä en tiedä onko musta tullu herkkä, mutta jostain syystä tällaiset sanonannat nykyään koskettaa mua todella vahvasti. Ehkä musta jollain tasolla tuntuu, että en osaa enää tarttua jokaiseen hetkeen, jokaiseen päivään niinkuin se olisi viimeinen. Tuntuu että yliopistollakin raataa aivan turhaan koska nyt ainakin sähkötekniikka ei tunnu olevan oma juttu. Jos kuolisin huomanne niin mitä katuisin eniten; sitä etten matikan luentojankin käyttänyt johonkin mistä todella voisin nauttia!
Lähtipäs tää teksti nyt emotionaaliselle tasolle. Jotenkin vain tällainen Carpe diem -ajattelumalli tuntuu erityisen ajankohtaiselta? Johtuuko se kaamoksesta, onko muilla havaittavissa vastaavaa? Mielestäni hyvin kirjoitettu lyhytopas elämästänauttimiseen löytyy osoitteesta: http://www.wikihow.com/Live-Life-to-the-Fullest.
Haluaisin muuten vieläkin sen tatuoinnin, ehkä, tai sitten en :D en todellakaan vain tiedä mitä ottaisin! :D ajatus nyt hyppii enemmän kuin Tikru innoissaan!
Ainiin eilen eräs ystäväni suositteli hyvää yhtyettä, kuunnelkaa! Sen nimi on Noisia ja se on kolmen alankomaalaisen miehen yhtye, joka soittaa elektronista musiikkia yhdistellen house'a, drumm and bass'ia ja breaks'ia :)
AIVAN! Nyt muistan blogitekstin alkuperäisen idean (hehheh, köh, lol :D)!!
Kirjoitan nykyään oman blogini lisäksi myös toiselle sivustolle elikkäs siis www.gayfinland.fi . Ensimmäinen tekstini kyseisellä sivustolla löytyy tästä ja se käsittelee diskussiota homojen puolesta järjestettävän rukoushetken ympärillä!
Now it has been made available: the playlist Ultimatum. The collection that leaves others in its shadow! All the songs that I've loved or which have at least some meaning to me. It can be found from:
Superior collection of different kind of music; wide selection of Finnish music, but mainly songs that are in English :D recommend, subscribe and enjoy! :) there are almost 1000 tracks but here is a sneak peak:
...
Maria Mena - All This Time (Pick-Me-Up Song)
Sarah Brightman - Time To Say Goodbye (Con Te Partiro) (Solo Version)
Tukkakriisi on siis ratkennut ja tulos selvinnyt Huiman äänivuoren jälkeen voittaja oli äänestyksessä musta punaisilla raidoilla. Oikeasti hiukseni ovat nyt tummanruskeat (kylmä sävy) ja tummapunainen joka taittaa violettiin :) ikävä kyllä sekään ei tosin taida täysin näkyä tosta kuvasta.
Oli muuten hieno viikonloppu. Se sisälsi pörräämistä dtm:ssä, Helsingissa, kavereilla ja Leimareilla. Vois ottaa vaikka heti uudestaan :) tosin tänään on taas maanantai, joka ei kyllä anna yhtään armoa!
Kuten varmaan huomaat tästä mun turhuuden selittelystä, en oikein saa päätettyä mitä kirjoittaisin. Nyt toivoisin teiltä lukijat ehdotuksia siihen (kylläpä mä vaadin paljon nykyään :D). Antakaa joku ehdotus nii kirjoitan siitä sitten jotain hyvää tänne, ideapula kun allekirjoittanutta vaivaa!
Ainiin, pakko vielä mainostaa paria biisiä. Osa niistä on vanhoja, mutta musta ne silti erinäisistä syistä ansaitsee paikan tämän viikon soittolistoilla:
Tilanne on siis, huomenna tai perjantaina olisi aivan måste päästä parturiin: allekirjoittaneella vaan ei ole aavistustakaan minkä värin meinaan valita :D tässä kohtee juuri SINÄ rakas lukijani tulet kuvaan mukaan. Kuten olet saattanut huomata on blogin oikean puoleiselle palstalle ilmaantunu kysely, jota klikkaamalla saat vaikutettua siihen mikä lopputulos tulee syntymään! Malliksi tulee varmaan tulemaan, jotain vasemmalla olevan kuvan mukaista, tosin mulla on tapana laittaa hiukset edestä sivulle. Lähinnä väri nyt kuitenkin on ongelma. Onko pohja musta vai tummanruskea, onko raidat punaisia vai blondeja. Apua kiitos ja ei muuta kuin äänestämään! :D
Loppukevennyksenä voisin todeta, että toivottavasti naama ei vedä yhtä mutrulle kuin tuolla vieressä olevalla pojalla!
Since I've received multiple requests for posts in English, I'll translate the key-points from this post.
I'm going to barber tomorrow (or at Friday) and my problem is that I can't decide what color to dye my hair with. This is the point where you, my beloved reader, come into the picture. I should decide whether the base is black or darkbrown and what is the color of stripes going to be. Hopefully we'll together find a solution that is not going make my face as sour as the boy's who is on the right hand side :DD now, lets vote!
Tässä on ehdottomasti yksi parhaimpia gay-themed elokuvia, joita olen nähnyt, vähintäänkin paras pitkään aikaan tuotetuista. Ensinnäkin näyttelijä työ on moitteetonta, rooleihin on valittu erittäin hyvin sopivat näyttelijät (pääosissa Sigourney Weaver (Mary Griffith) ja Ryan Kelley (Bobby Griffith)). Kuvaus, leikkaukset ja muut tekniikkaan pohjautuvat ratkaisut on toteutetu rautaisella ammattitaidolla, joka usein on harvinaista homoelokuvissa.
Tarina on hyvin ikävällä tavalla kovinkin tyypillinen. Tapahtumat sijoittuvat amerikkalaisessa pikkukaupungissa asuvaan Griffithien perheeseen. Perheen nuorempi poika, Bobby, alkaa epäillä omaa seksuaalisuuttaan ja jäätyään kiinni isoveljelleen itsemurhan yrittämisestä, hän tunnustaa homoutensa, jota niin kovasti häpeää. Veli ei voi olla kertomatta perheen äidille asiasta. Perhe on klassisen uskonnollinen ja äiti tuomitsee tietämättömyyttään poikansa homouden alusta asti. Apua haetaan psykologilta ja uskonnosta, mutta mikään ei tunnu auttavan.
Matkattuaan serkkunsa luokse isompaan kaupunkiin Bobby voi viimein olla onnellinen ja hän löytää jopa rakkauden. Lopulta kuitenkin perheen tuen puute käy liian raskaaksi ja johtaa järkyttäviin tapahtumiin.
Aimo silauksen realismia elokuvalle tuo tieto siitä, että tarina perustuu tosi tapahtumiin. Sinänsä ei yllätä; ikävä kyllä vieläkin homojen itsemurha alttius on erittäin korkea. Syitä on monia, mutta mikäli perhe, työ- ja kouluilmapiiri hylkäävät niin en yhtään ihmettele. Norjalaisen tutkimuksen mukaan maan LBGT-nuorista (16-24v) 26% on elämänsä aikan yrittänyt itsemurhaa. Luku todennäköisesti peilautuu Suomeen yhtä isona tai suurempana, johdammehan noin muutenkin itsemurhatilastoja. Suomassa henkensä riistää noin 100 nuorta vuosittain, joka on noin kymmenes osa koko maan itsemurhista. Eurooppalaisissa tutkimuksissa paljastuu että 61% LBGT-nuorista on kokenut syrjintää ja kiusaamista koulussa, 51% kotona. Aiheesta on mielenkiintoinen pätkä Yle-Areenassa (kuunneltavissa 21.11.10 asti).
Hups! Tarkoitus oli vain kirjoittaa arvostelua elokuvasta, mutta lähdin näköjään taas vähän sivuraiteille. Ehkäpä sekin kuitenkin vain kertoo siitä kuinka paljon elokuva minua henkilökohtaisesti kosketti. Voin kertoa, että viimeinen puoli tuntia meni kuluttaen nenäliinoja, koska itkua oli turha koittaa estää. Vielä pahemmalta sain kyseisen filmin tuntumaan tieto siitä kuinka todellista se monille on. Sen takia haluankin laittaa myös tänne blogiini linkin "It gets better"-kamppanjaan, josta toivottavasti on apua niille, joista tuntuu että kukaan ei välitä syystä tai toisesta. Btw, Keishahan on omistanut nuorille viime aikasten itsemurhatilastojen valossa uuden kappaleensa We R who we R!
Itselle tuli kyllä niin sellainen olo elokuvan jälkeen, että täytyypä ottaa puhelu omalle äidille ja sanoa "Kiitos!" :)
Muistakaa, että jokainen meistä on tärkeä ja ainutlaatuinen!
Olin eilen kaverin kanssa Ideaparkissa ja VIIMEIN käsiin tarttuivat talvikengät. Niitä on sitten metsästettykin ja nyt todellakin oli korkea aika löytää mielyttävät kengät näihin 20°C pakkasiin!
.jpg)
