Tämän viikon kuumimpiin musiikkiuutuuksiin kuuluu suomalainen
Kristiina Brask F32. Kristiina on jo vuosia saanut kantaa harteillaan idols-kilpailijan viittaa, mutta jo edellisellä levyllä oli nähtävissä ehdottoman hyvää kehitystä. Uusi sinkku on nimeltään
F32, joka kertoo siis tautiluokituksesta F32 eli masennuksesta, on erittäin tarttuva ja sanat ovat kultaa. En tiedä puhutteleeko tää mua niin paljon erityisesti parhaillaan käynnissä olevan tenttiviikon takia vai miksi. Teema on samaan tapaan masentava kuten Chisun kappaleessa Sabotage, mutta tämä on hyvä paljon yksinkertaisemmalla tavalla. Samanlaista sanataituruutta tässä ei ole ja moni kielikuva on hyvin klishee, mutta kappale on silti mahtava ja kulkee selkeästi eteenpäin ja esittää tärkeitä sekä ajankohtaisia kysymyksiä tämän hetkisessä burn out/masennus -yhteiskunnassa!
Seuraavan artistin kuuntelua mun on jopa hieman vaikeaa myöntää itselleni. Löysin tän oikeastaan mun kaverin myötäavustuksella ja oonkin parissa päivässä kuunnellu tän albumin mooonta kertaa läpi. Kyseessä on siis Greyson Chance, -97 syntynyt amerikkalainen aivan älyttömän loistava teinilaulaja. Bieberin ääni ei ole mitään jos verrataan millaisia tulkintoja Chance pystyy esittämään hyvinkin akustisella taustalla. Erityisesti kappaleet
Cheyenne ja
Unfriend You nousevat levyltä erityiselle paikalleen.
Suomalaisista artisteilta myös Kaija Koo on tuonut uutta materiaalia. Aiemmin jo pohdin aiempaa sinkkua, Kaunis rietas onnellinen
täällä, ja nyt on vuorossa samannimisen kokoelma-albuminen toinen uusi raita eli
Kaija Koo – Päivä kerrallaan. Kappaleessa on jotain raadollisen todellista, mutta se ei kuitenkaan jää kovin helposti mieleen. Jos sanat kuuntelee niin niistä varmasti löytää jotain itselleen. Sen jälkeen voi pohtia onko kyseessä mitään mitä ei olisi sanottu jo loputtoman monta kertaa!
Suomilinja on nyt toiminut niin hyvin että jatketaan sillä.
Freeman – Tuhatjalkainen on Freemanin ja UUSI FANTASIA -ryhmän uusi yhteistuotos. Viime vuonna kappale Liian myöhään nousi radiosta suureen suosioon ja itse kuulun sen hehkuttajiin. Tuhatjalkainen tekee saman, mutta paremmin. Freemanin laulussa on vielä vuosien jälkeen se sama väre ja soundi, joka aikoinaan teki Ajetaan me fillarista unohtumattoman hitin. Nyt yhdistettynä ajanmukaiseen uuteen elektrosoundiin saadaan aikaiseksi fuusio, jolla ei ole vertaa. Suomalainen vanhan linjan artisti saa uuden ilmeen. Suosittelen ehdottomasti.
Maria Menan uusi albumi on mahtava. Soundi on hieman alavireinen ja hyvin rauhallinen, mutta albumi Viktoria on kuitenkin edeltäjäänsä huomattavasdti parempi. Mena laulaa edelleen todella hyvin ja alkaa vihdoin päästä teinitähden roolistaan vakavasti otettavaksi artistiksi. Levyltä esille nousevat kappaleet
The Art Of Forgiveness ja
Am I Supposed To Apologize?, joista molemmat ovat puhutellee mua todella paljon kuluneina viikkoina.
Kokeellisempaa soundia tälle viikolle tarjoaa
Emika – Come Catch Me ja
The Glitch Mob – Animus Vox. Jälkimmäinen on jo viime vuodelta julkaistulta albumilta, josta kuitenkin on juuri tuotu ulos uusi remix albumi, mikä nostaa sen jälleen ajankohtaiseksi. Molemmat ovat hyvin elektrosävytteisiä intrumentaalisuuden rajalla häilyviä teoksia.
Tehdään loppuun vielä näin. Kaksi albumia joista mä en pidä:
Lady Antebellum – Own The Night ja
Britney Spears – B In The Mix, The Remixes Vol 2. Lady Atebellumin biisit on sellaisia, että kun olet kuullut yhden, olet kuullut jokaisen. Eli jos olet kuunnellut radiossa soitettua Need You Now sinkkua, ei albumi voi tarjota juuri mitään. Britneyn uusi remix albumi on hänen mahtavasta esiintymisestään Helsingissä huolimatta vain varjoissa hämyävä uusintaveriso alkuperäisestä B In The Mix albumista, joka yhdisti hänen siihen asti parhaiden kappaleidensa remixit. Uusi albumi on lyhyt ja sisällöltään outo. Kappaleista on valittu keskeneräisen kuuloisia remixejä ja tylsiä versioita.
Näin, näillä selvinnet tulevasta syyslomasta tai tenttiviikosta.
Kirjoita kommentteihin mielipiteesi esille nostetuista kappaleista ja kerro minkä biisin haluisit nähdä seuraavassa Viikon musiikki -postauksessa.
Valoviikot järjestetään nyt 46. kertaa Tampereella ja eilisistä avajaisista asti pysyvät valot loppiaiseen asti päällä. Surullista on että valot ovat samat kuin viimeiset ainakin kymmenen vuotta jotka pystyn muistamaan. Lapsena oli niin mahtava se tunne kun oltiin joulu ostoksilla ja ajettiin keskustan läpi ja näki mistä valot alkoi ja minne ne loppui ja miten erilaisia ne olivat. Nyt kun samoja valoja on ikänsä tuijotellut niin ne alkavat näyttää hieman itseään toistavilta. Tämä tuntui olevat yleinen tilanne muidenkin mielestä. Hienoa kuitenkin että tällainen tapahtuma järjestetään Tampereella. Ilotulitus oli tänäkin vuonna hieno, mutta Flamma ryhmän esityksestä puuttui nyt sitä jotain, muistaakseni viime vuon esitys oli huimasti vakuuttavampi!
