Niin aivan.

Niin aivan.. blogin kirjoittaminen onkin hieman päässyt unhoittumaan. Täytyy siis korjata asia. On kuitenkin niin että viime aikoina aika on ollu kortilla, syystä tai toisesta, silti voisin sanoa että viime aikoina olen saanut elää erittäin onnellisia aikoja. Ainakin keskimäärin. Onnelisuushan on muutenkin suhteellista ja määrittyy vain yksilön subjektiivisen kokemuksen kautta joten "keskimäärin onnellinen" lienee hyvä keino kuvata viime aikoja. Elämässäni on tärkeys järjestykset uudistuneet, vanhat asiat nousseet pinnalle ja uusia kytköksiä on syntynyt. Koen siis olevani ka-onnellinen, mutta mitä pidempään huomaan olevani onnellinen niin sitä vaikeammaksi se muuttuu.

Onnellisuuteen turtuu.                                                         

Jos onnellisuus jatkuu pidemmälle niin sitä helpommin se menettää särmänsä ja alkaakin muistuttamaan tavallisuutta. Pitäisikö tällöin pyrkiä jälleen korkeamman onnellisuuden tilaan vai todeta että nyt on hyvä, ainakin jos vertaa menneeseen? Vai kenties pyrkiä romahtamaan pohjalle, josta voisi jälleen nousta? Ei voi odottaa, että onnellisuus jatkuisi loputtomasti.

Välillä tuntuu että oma onnellisuus on muilta lainattua ja että sen joutuu maksamaan korkoineen takaisin. Onko onnellisuus vain lainassa? Eurooppalaisten ja (Pohjois-)Amerikkalaisten onnellisuus ainakin tuntuu olevan saavutettu muiden epäonnen kautta. Emme voi olla onnellisia ellei meillä ole nykyistä elitasoamme - ja niin kauan kun emme ole valmiita tinkimään omasta hyvinvointi/ylellisyysyhteiskunnasta voimme olla varmoja että mahdollisuus ei ole samanlainen muille.

Jos siis kollektiivinen onnellisuutemme on sen varassa että joku osa ihmisistä on onneton, niin voiko yksilön onnellisuus saavuttaa riistämättä onnellisuutta keltään?

Ursula K. Le Guin käsittelee monissa kirjoissaan onnellisuutta. Keskeisenä esille nousee huomio, että jos jokaista pyritään miellyttämään ja takaamaan juuri "keskimääräinen onnellisuus", niin kuinka monelle se todellisuudessa riittää? Yksilö ei voi saavuttaa täydellistä onnellisuuden tasoa riistämättä jonkun muun mahdollisuuksia.

Voinko siis olla onnellinen hyvällä omalla tunnolla ilman että ryöstäisin samalla jonkun muun samanlaiset mahdollisuudet päästä informaatioyhteiskunnan nirvanaan? Suuressa mittakaavassa varmasti en, mutta mikrotasolta tarkasteltuna mitä varmimmin!