HOMO! eli Outojen ooppera on hyvin rakennettu musikaaliesitys, joka pohtii mitä ovat homot ja ennen kaikkea mitä niille tehdä. Anarkistinen tarina toteutumattomasta rakkaudesta ja Suomen hajoamisesta.
Tarkoitus oli nähdä tämä jo viime talven aikana, mutta sain viimein aikaiseksi kun esitys tuli lähemmäksi. Kaksi näytöstä Tampereen teatterikesässä, joista toinen oli loppuunmyyty ja toinen lähes. Lauluesitykset ja musiikki olivat hyvin vakuuttajia. Mieluiten kuuntelin Olavi Uusivirtaa, joka on hyvä laulaja nähtävästi myös livenä.
Pirkko Saision ohjaama musiikkiooppera lähtee niin erikoisista puitteista, että ensimmäiset viisi minuuttia luulin olevani väärässä näytöksessä. Saavuttiin vähän myöhässä, joten ei heti päästä istuun ja oli kamala kiire. Veijo Teräs (Juha Muje) miettii psykologilleen unistaan ja erityisesti kylmästä suhteestaan vaimoonsa Hellevi Teräkseen (Rea Mauranen) sekä kiinnostuksestaan Moritzia (Johannes Holopainen), kadulta palkattua au-pairia kohtaan. Hellevi Teräs on Päivi Räsäsmainen hahmo, joka vihaa homoja, ei kun siis rakastaa heitä ihmisinä, muttei heidän tekojaan. Suuren keskustelutilaisuuteen (Ylen homoilta?) valmistuessaan hän pyytää Moritzia tekemään katutukimusta homoista. Pian hän kuitenkin katoaa öisille kaduille jouduttuaan pohtimaan omia mielihalujaan esimerkiksi kohdettuaan Tom of Finlandin. Mitä tapahtuu kun rivipoliitikosta ministeriksi kohonnut vanhantestamentin fundamentalisti kadottaa omantunnon ja tulee itsensä Paavalin tukahduttamaksi?
Suomi hajoaa kahtia Homoparatiisiin ja itsensä kieltäviin muslimeihin. Saako Moritzin rakkaus ikinä täyttymystään Olavi Uusivirran näyttelemään roolihahmon kanssa?
"Kaikki hyväksyvät homot, mutta homot eivät hyväksy ketään."
Tykkäsin huomattavasti, lukuunottamatta sitä, että toisen näytöksen alussa laukesi migreeni ja päätä särki uskollisesti loppuun asti. Asut huokuivat Tom of Finlandia ja musiikki Jussi Tuurnan säveltämänä toi mieleeni hetkittäin Ultra Bran sateiset biitit. Mukaan esitykseen on mahtuneet lumikin seitsemän kääpiötä, Hitler, Tchaikovsky, Shakespeare ja monta muuta historian hahmoa. Mietin, että mikä olisi sellainen lausahdus (niinkuin YleX:n iltapäivän mietelause), joka tiivistäisi esityksen luonteen. Ilmeisesti se on se, että jos uskotaan tarpeeksi niin jopa Suomi voi olla homojen unelmamaa. Tämä sai mut miettimään, että mikä siinä on niin ihmeellistä pitää rakastaan kädestä kaupungilla. Onko se edes niin ihmeellistä? Kuitenkin pitää pelätä sitä, että jostain käy joku päälle. Kysymykseen: mitä nyt pitäisi tehdä, ei osattu teatterin keinoinkaan vastata.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kirjoita tähän mitä tuli mieleen (kommentointi erittäin suotavaa :D)