Parisuhdeproblematiikkaa(-ko,-kö?)

Mitäpä jos allekirjoittanut avaisi sanaista arkkuaan enemmän kuin kirjoittaakseen naurettavan intron johonkin "Namikalenterin" artikkeliin. Tarjoillaanhan meillä muutakin kuin tyhjän päiväistä diipadaapaa(? <-metafiktiivinen kysymysmerkki!)

Päässä pyörii paljon ajatuksia. Osa on sellaisia, että ne haluisi kirjoittaa tänne , mutta ei omalla "nimellään" kehtaa. Löytyyhän tuo alias acoustic, mutta myönnetäköön, että todellinen identiteetti ei ole suoraan sanottuna kamalasti piilossa verkon bittiviidakossa. Osa ajatuksista on sellaisia, jotka voisi jakaa kelle vain - ne tuskin tosin kiinnostavat ketään. Jos siis lähdettäisiin piirtämään Vennin kaavioita ajatuksieni joukosta niin todennäköisesti julkaisukelpoisten mielenkiintoisten ajatusten määrä olisi järkyttävän pienoinen.

Jos kuitenkin nyt saattaisin introni loppuun ja päättäisin mistä kirjoittaa! Parisuhde. Suhtautumista parisuhteeseen, -suhteisiin ja -suhteettomuuteen on tullut mietittyä suhteellisen paljon (ärsyttävävää, tiedän). Mikä määrittää parisuhteen? Mikä saa kaksi ihmistä siirtymään (vai sortumaan?) maagiselle matkalle parisuhteen saloihin.. ottamaan selvää kaikesta mikä liittyy toiseen niin hyvässä ja pahassa. No retorisia kysymyksiähän on helppo heittää ilmaan, koska en oleta itse tarjoavani tai ikinä edes keltään saavani vastausta siihen.

Itse olen yleensä aina kateellisena katsonut vierestä kun ihmiset rakastavat ja osoittavat rakkauttaan. Tietysti, kuten ystävänikin tietävät, olen saanut myös itse osakseni rakkautta ja muutakin, mutta jälleen blokkaajanne löytää itsensä yksin typoilemassa blogiinsa. Yksi hyvä keino tiedää, että olenko suhteessa tuntuu olevan bloggausten määrä.. kuten on voinut huomata niin loppuvuotta kohden bloggausten määrä viikossa on eksponentiaalisesti noussut.

Katselin taas omaksi huvikseni Hesarin sivuilta Viivi ja Wagner sarjakuvia ja jälleen pääsi toteamaan, että niiden välittämä kuva parisuhteen todellisuudesta on monessa suhteessa niin totta. Paljon ollaan valmiita katsomaan sormien läpi, mutta päälimmäiseksi kuitenkin nousee päivittäinen lähimmäisyyden kaipuu, jota sitten puretaan mitä mielenkiintoisimmin keinoin. Miehethän perinteisesti ovat huonoja puhumaan tunteistaan. Välillä kuulee kaverityttöjen (hassu kirjoitusasu ihan vain välttääkseni turhia konnotaatioita :D) sanovan, kuinka olisi helpompaa vaikkapa seurustella homon kanssa kuin heteropoikkiksen, joka ei saa sanaa suustaa kun tarkoitus olisi keskustella syvällisiä. Voin kertoa, että yhtä vaikeaa se on homoillakin. Kyllä keskustelu muiden asioista ja ongelmista onnistuu, mutta sitten kun pitäis paneutua omaan parisuhteeseen nii valahtuu pissi sukkaan ja luu kurkkuun. Tarkoitukseni ei ole haukkua muita joten myönnän, että monesti myös itselläni. Ongelmia vältellään niin kauan kunnes on liian myöhäistä korjata niitä. Tämän sain huomata suht' tuoreeltaan.

"Together 4ever" on fraasi, jota vastarakastuneet toiselevat toisilleen, kaivertavat puihin ja mikä pelottavinta, taitavat jopa uskoa sen. Amerikkalainen (erityisesti Hollywoodilainen) kulttuuri ovat opettaneet, että rakkaus on kuin räjähdys: rakastuessa mitään muuta ei ajattele, kehossa syttyy merkkivalo, joka kertoo tämän nyt olevan se oikea ja mikään este ei voi muuttaa tilannetta muuksi. Suurimmat tunteet tuntuu olevan perinteistä kokea nuorena, tietysti teininä hormonihuumassa. Kaikki on kiellettyä ja kohta ollaankin jo valmiita vaikka karkaamaan vihille Las Vegas -tyyliin. Vanhempana (älkää ymmärtäkö väärin, en luen itseni kuitenkaan vielä tähän kategoriaan) rakkauteen voinee suhtautua seesteisemmin. Monet varmaan näkevät parisuhteen silloin vaihtoehtona ainaiselle yksinololle: on ainakin joku jonka kanssa jakaa arki. Lopulta kuintenkin kysymys on joka tapauksessa sopimuksesta. Sopimuksen yksityiskohdet lienevät länsimaissa jokaisen oma asia, mutta niissä tapana on noudettaa heteronormatiivista käytäntöä. Tosin kun lukee tilastoja niin huomaa, että noin puolessa parisuhteessa toista osapuolta on petetty, kuuluneeko siis tämä myös heteronormatiiviseen käytäntöön, johon seksuaalivähemmistöihin kuuluvatkin usein koittavat adaptoitua. Petttäminenkin on tietysti yksilöllistä; jotkut lukevat jo flirtin pettämiseksi, toisille taas seksi on ok mutta suutelu ei.

Alkoikin nyt tätä tekstiä tulla, mutta kerrankin kun pääsin kirjoittamaan jotain fiksua niin en halua padota sitä. Kuten muistamme niin homoillan tullessa tv.stä oli sen aikana ja jälkeen paljon keskustelua parisuhteesta kahden ihmisen välisenä liittona ja yhteiskunnan peruspilarina (oikeastaan avioliitosta, mutta myönnettäköön analogia). Parisuhdetta on sanottu luontaiseksi naisen ja miehen väliseksi liitoksi. Luontainen. Mikä määrittää parisuhteen luontaiseksi, jos kyse on määrätyn pituisesta sopimuksesta, joka sisältää tietyt ehdot. Mietitäänpä nyt hetki. Ihminen on nisäkäs. Nisäkkäistä vain n. 3% on monogaamisia eli yksiavioisia. Linnuista yli 90% ovat sosiaalisesti monogaamisia, mutta harrastava syrjähyppyjä. Polygamisia (edellisen vastakohta) taas selkärankaisista on suurin osa. Ihmiskulttuureista 80-85% harjoittaa taas polygyniaa, joka on moniavioisuuden naista halventava versio jolloin uroksella voi olla useampia naaraita samaan aikaan. Miten siis kahden ihmisen välinen parisuhde voi olla luonnollista, jos kerta luonto osoittaa että asia näin ei ole. Itseasissa myös eläinkunnan lähinnä ihmistä olevat sukulaiset simpanssit ja bobonot elävät promiskuiteetissa eli yhteisön kaikki jäsenet parittelevat toistensa kanssa. Jos itse en olisi syntynyt ihmisenä niin mieluiten olisin bobono, kääpiösimpanssi jotka ovat biseksuaaleja, promiskuiteettisia ja erittäin seksuaalisia noin muutenkin!

Kuvan semaattinen taso on muuten
mielenkiintoinen ja niin totta!

Mitä nyt sitten on saatu aikaiseksi? On todettu, että rakkaus ja parisuhde on länsimaisen kulttuurin ja Hollywoodin luomia harhakuvia? No eihän se näin mene! Tiedän, että sitten kuin niin tapahtuu taas niin olen ihan head-over-heels ja valmis mihin vain rakkauden tähden. Nyt vain iski kyynisyyden puuska, jota oli hyvä hyödyntää bloggauksen muodossa. Kaipaan läheisyyttä ja ei yksin ole kivaa. Tosin käsitykseni parisuhteesta on ehkä muokkautunut pysyvästi eri muotoon, mutta ehkä se ei ole paha asia. Mitenköhän käytännössä toimisi QAF:n Brianin ja Justinin suhde: ollaan yhdessä, rakastetaan toisia ja painetaan ketä halutaan? Tämä on näitä suuria kysymyksiä joihin minulla ei ole tarjota vastausta.. vielä!

EDIT: En voinut välttää kiusausta lisätä tänne loppuun yhtä biisiä, joka tuli mieleen Bloodhound Gang – The Bad Touch(spotify) myös http://www.youtube.com/watch?v=xat1GVnl8-k.