28. lokakuuta 2011

Would you be my Halloween bitch?


Suomalainen halloween on jännä juttu: meillä tavataan juhlia sitä vainajien muistopäivänä eli pyhäinpäivänä eli tänä vuonna esim 5.11. Yleensä siis marraskuun ensimmäisenä lauantaina tai lokakuun viimeinen päivä. Tämähän on täysin kristillinen juhlapyhä. Amerikassa ja muutenkin aglosaksisissa maissa halloween sijoittuu pyhänpäivän aatolle eli juurikin lokakuun viimeiselle päivälle. Suomalainen pyhäinpäivä on syrjäyttänyt alkuperäisen kekri juhlan, joka taas oli perinteistä pakana meininkiä. Vainajille tehtiin juhla-aterioita ja heidän oletettiin kylpevän saunassa. Kelttien samhaihin taas perustuu amerikkalainen halloween. Sadonkorjuun juhla. Meidän ja kuolleiden maailman raja katosi tänä maagisena yönä! Halloweenista löytyy niin uskomattomia kansanperinteen satuja, että harmittaa suuresti kristillinen väliintulo ja kaiken kivan riistäminen. Esimerkiksi kurpitsalyhdyn (eng. Jack O'Latern) kerrotaan saaneen nimensä juopolta joka sai pirun lupaamaan ettei hänen sielunsa joutuisi helvettiin. Juoppoja ei myöskään taivaaseen oteta joten Jackin sielu edelleen etsii itselleen lepopaikkaa lyhdyn valossa!
Elokuva: Mean Girls (2004)

Toisaalta, jos elokuva Mean Girls voi opettaa meille jotain niin se on tämä: "In the regular world, Halloween is when the children dress up in costumes and peg up for candy and in the girl world halloween is the one night of the year when a girl can dress up like a total slut and the other girls can't say anything about it!" :D Tänään on siis luvassa bailut ja mä haluisin laittaa jotain huisin hienoa päälle mutta tuntuu että täksi illaksi on turha yrittää enää keksiä mitään ellei sitten tee niinkuin miehet vasemmalla olevassa kuvassa ;D no, ehkä jätän väliin sen!

Suomalaisen perinteen puolesta voidaan todeta yksi asia: hyvää on se että halloweenia bailata voi sekä tänä, että ensi viikonloppuna, kunhan vain osaa perustella miksi on kaksi erillistä juhlaa!

Halloweeniin olennaisena osana kuuluu kauhuelokuvat ja itse ajattelin tänä vuonna katsoa elokuvat Human Centipede (2009) ja jotain uutta tältä vuodelta, en ole vielä päättänyt. Klassikoihin sopii esimerkiksi Halloweenit, Perjantai 13 (Friday the 13th) ja Painajainen Elm Streetillä (Nightmare on Elm Steet) eli kaikki kasari namut. Sairasta touhua löytyy esim leffoista Inside (2006), Unrest (2008) ja Frontière(s) (2007). Jännittäviä ovat Eden Lake (2008) ja [REC] (2007). Vielä jos pari ahdistavaa listataan niin ehdottomasti The Descent (2005) ja paljon kiistelty Paranormal Activity (2007) jonka takia menetin yöuneni kolmeksi yöksi :D uusi Scream (eli nelonen) voisi olla myös illan listalla!

Nämä aion itse katsoa tänä halloweeinina








Ja jottei jäisi paha maku suuhun liian pelottavisdta trailereista niin napataan mukaan jotain kevyempää. Niin halloweeniin kuin jouluun kuuluva Painajainen ennen joulua (Nightmare Before Christmas) (1993) on aivan ihana ja aivan måste! :D



Kommentoi ja kerro mitä Sinä aiot tehdä tänä halloweenina ja juhlitko sitä nyt vai ensi viikonloppuna?

27. lokakuuta 2011

Kazaky - Kuumimmat kollit koroissa


Saanen esitellä uusimman rakkauteni. KAZAKY. Ukrainalainen nelihenkinen miestanssiryhmä on koreografi Oleg Zhezhelin käsialaa. Viime vuoden lopulla julkaistu ensimmäinen sinkku "In The Middle" on kerännyt youtubessa 4,5 miljoonaa katsojaa ja uudempi "Love" lähemmäs kuusi miljoonaa.

Jäsenistö on jo perustamisesta ehtinyt muuttua. Nykyään ryhmään kuuluvat Oleg Zhezhel, Artur Gaspar, Kyryll Fedorenko ja Francesco Borgato. Oleg on tämän tekstin alapuolella olevassa kuvassa eniten oikealla, Artur hänestä vasemmalla, Kyryll on kaikkein eniten vasemmalla. Näissä kuvissa näkyy myös ihanainen Stas Pavlov, joka ei enää ryhmässä tanssi. Francesco on tämän teksin yläpuolella olevassa kuvassa eniten vasemmalla. (Olipa hyvin vaikeasti kirjoitettu esittely :D)



KAZAKY on myös spotifyssa!
Tanssi on nopeatempoista erittäin tarttuvien biittien tahtiin ja sisältää akrobaattisia elementtä. Miesten esiintymisasut ovat pelkistettyjä: ilman paikaa, välillä joku yläosa ja alhaalla timmit nahkahousumaiset pillit ja KORKKARIT. Tää korkkari juttu on häirinny mua, mua pelottaa että pidän niistä niin paljon noiden päällä. Mutta kun katsoo noita videoita niin, no, tyhmää olisi olla pitämättä!

Ryhmä on esiintynyt useissa mallinäytöksissä ja muissa showtilaisuuksissa kun youtube osaa näyttää. Heiltä on julkaistu kaikkiaan kolme biisiä (blus random remixit) eli Love, In The Middle ja I'm Just A Dancer.

Mä voin kertoa että on pieni muotoinen pettymys kuunnella biisejä ilman videota taustalla ellei sitten vaan tahdo joraa itse. Love musiikkivideo ainakin edustaa mulle tietyn tyyppistä mustavalkoista fantasiaa, vähän samaa mitä mä kirjoittelin eilen liittyen tohon It's not porn with the right light postaukseen. Vartalot, lihasten liikeet ja muutenkin keholla ilmaisu on videolla niin upeaa että.. no en sen tarkemmin lähde kuvailemaan mitä se mulle aiheuttaa! ;D

Haluan opetella jonkun kivan koreografian tohon Love biisiin, sitä odotellessa kun joku päivä kuulen sen baarissa! Täytyy siis alkaa kantaan sitä CD:llä aina mukana!





26. lokakuuta 2011

In the right light it's not porn

Oli hieman nuiva ilta, joten päätin piristää sitä tarttumalla kameraan. Suljin räpsähti aika monta kertaa mutta tulos on kyllä ihan mukavan näköistä. Ihmisvartalo on mielenkiintoinen kuvauskohde, varsinkin urheileva ihminen. Pornossa on se huono vika että se toteutetaan yleensä äärimäisen kovassa valossa mikä ei imartele ketään. Siinä ei myöskään kuvaajan taidot pääse oikeuksiinsa. Kaikki on liian näkyvillä. Taiteellisemmin otettu vartalokuva voisi minussa piilevän runoilijan sanoin "olla lähimpänä täydellisyyttä kuin ihminen voi päästä". Mustavalkoisuus on kaunis lisä kuville. Niin sanoakseni piste i:n päälle!






24. lokakuuta 2011

Down For Whatever - musiikkivideouutuudet

Kasasin tällaisen montaasin viime viikkojen aikoina julkaistuja musiikkivideoita. Rihannan ja Kelly Rowlandin biisit sytyttivät minut eniten näistä. Bieber pääsi mukaan, koska totesin, että lyhyemmän tukan ansiosta poika on alkanut jo komistua ;D Scherzingerin kappale on myös ihana.


Oma maanantaini on ollu yhtä hullun myllyä ja vieläkin oon menossa, mutta ei se mitää, asiat ei ainakaan oo pahasti menneet pieleen. Nyt, hyvää alkanutta viikko hanipuput! <3

~ acoustic











Rihanna - We Found Love (Official Video) ft. Calvin Harris
Kelly Rowland - Down For Whatever
Justin Bieber - Mistletoe
Deadmau5 - Everybody Dance™
Nicole Scherzinger - Try With Me

22. lokakuuta 2011

Opiskelijan keittiö: Pestoinen Simpsonipasta




 Mulle ruuanlaitto on toinen luonto. Rakastan jos on aikaa puhertaa kerrankin jotain vaikka vähän vaativampaakin keittiössä ja saa tehdä sen jollekkin ihanalle. Yksinhän yleensä syön pelkästään makaroonia tai nuudeleita :D ei nyt pelkästään, mutta paljon! :P

Tänään ajattelin pitkästä aikaa avata reseptivihkoani muidenkin iloksi. Luvassa on vegaanillekkin sopiva ruokavaihtoehto joka on edullinen ja erittäin helppo ja nopea valmistaa :)

Pestoinen Simpsonipasta

-- kahdelle keskinälkäiselle ihmiselle


  • noin puoli pussia Simpsonit pastaa (tähän käy luonnollisesti kaikki pasta esim. fusilli jne jos et halua purra Bartia ja määrä kahdelle noin 200 g)
  • paketti tofua (itse pidän Alpro Soyan maustetusta tofusta)
  • purkillinen pastaa (Pirkka tai Rainbow käy mainiosti)
Laita kattilaan vettä ja kun se kiehuu lisää pasta (kaikki osannee keittää makarooneja). Tofu pilkotaan halutun kokoisiksi (ja muotoisiksi!) paloiksi. Itse teen kuutioita noin 1,5cm sivulla niin ei mee ihan muruksi. Tofu paistetaan pannulla niin että pinnalle tulee hieman väriä ja mukaan lisätään pesto ja paistinpannua pidetään levyllä kunnes seos on kuumennut. Varo tofun ja/tai peston polttamista, se voi käydä helpommin kun luuletkaan.

Voilá! Ei ollut niin vaikeaa, eihän? Itse lisään omaan annokseeni yleensä vielä ketsuppia, mutta toiset kokee että se vie peston makua liikaa pois. Mielestäni se kuitenkin täydensää basilikan makua. Jos haluat hifistellä teet itse oman pestosi esimerkiksi tämän ohjeen mukaan, mutta se lisää valmistusaikaa hyvästä ja nopeasta helkulliseen ja vähän vaativampaan.

Tässä kuvia prosessista, ikävä kyllä lopputuotteesta ei ole kuvaa sillä se ei kauaa kestänyt nälkäisillä :D





Katso tästä lisää ruokaohjeita!

Bon appétit!


21. lokakuuta 2011

Showhat: Queens On Wheels






Mahtavaa, ihanaa ja äärimmäisen hauskaa. Jarkko Valtee ja Osku Heiskanen vetivät jälleen dragit päälle ja lähtivät Suomen kiertueelle lokakuun alussa. Tamperetalossa parivaljakko esiintyi viime keskiviikkona ja mulla oli mahdollisuus päästä katsomaan heidän shownsa.

Ensimmäistä kertaa näin Jarkon ja Oskun drageissä Miss Drag Queen 2009 -kilpailun juontajina dtm:ssä. Jarkko itsekin on voittanut kyseisen tittelin vuonna 2000. Enemmän Oskuun pääsikin tutustumaan Mr. Gay Finland kilpailuissa tänä vuonna loogisesti, koska hän oli kisan päätuomari. Nyt oli kuitenkin ensimmäinen kerta kun näin heidän kiertue numeronsa ja en voi muuta kuin suositella kaikille ja kehottaa äkkiä hankkimaan liput vielä jäljellä oleville keikoille, sillä kiertuetta seuraa vuoden keikkatauko.

Ohjelma koostui esimerkiksi useista look-a-likeista. Mukaan mahtui maailman tähtiä kuten Britney Spears, Lady Gaga, Liza Minelli ja monta muuta. Suomalaisista löytyi esim Sofi Oksanen, Päivi Räsänen ja Kike Elomaa. Parhaita sketsejä oli muuten homojen avioliittoon liittyvä Päivi-täti numero. Siitä onkin pätkä myös ylläolevalla videolla. Kappaleina mukana oli suosikkeja maailmalta, suomalaisia ikivihreitä ja laajasti kaikkea niiden ulkopuoleltakin.

Parhaimpia kokonaisuuksia oli satu Punahenkilöstä (sukupuolineutraaliversio klassikkosadusta), jossa Punahenkilö joutuu etsimään mummonsa mökkiä hyvinkin vaihtelevien vaarojen keskeltä.

Show oli parhaimmillaan erittäin oivaltavaa, nauru vain raikoi ja esittäjät antoivat kämmenellä päin näköä perinteisille sukupuolirooleille ja ajankohtaisaiheille. Paljettiasuja jotka valaisevat huoneen,  ja ihana sivuaskel korkkareilla. En voi kuin suositella!

20. lokakuuta 2011

Adele | Why I adore you?



Adele.

Kaikki varmasti tietää kenestä puhun jos on viimeisen puolen vuoden sisällä joskus avannut radion. Kappalees Rolling in the deep ja Set Fire To The Rain dominoivat taajuuksia erityisesti kesän lopulla. Kysymykseen kuka Adele todella on varmasti harvempi vastaaja, joten kurkataan tämän nimen taakse ja selvitetään kuka Adele on ja mistä hän tuli.

Adele eli Adele Laurie Blue Adkins (mieti miten ihanaa olisi jos nimessä olisi jokin väri.. Jari Pekka Punainen tai jotain :D) on Tottenhamissa vuonna 1988 syntynyt britti laulaja-laulunkirjoittaja. Hän nousi valtavirran huomioon 2008 saatuaan Critic's Choise palkinnon.

19

Ensimmäinen albumi oli nimeltään 19. Siinä on kaksitoista loistavaa kappaletta, joissa pitkälti vaihtelee akustininen piano- tai kitaratausta. Levyltä jäivät erityisesti elämään kappaleet Make You Feel My Love ja
First Love, muiden hyvyyttä rajoittamatta. Jos etsit bilemusiikkia niin tää on jotain niin väärää sulle. Tämä on niitä hetkiä varten kun tahdon käpertyä kotona viltin alle, lukea hyvää kirjaa (tai vaikkapa Harkeliineja) ja nauttia kupillisen teetä. Albumi on soulia parhaimmillaan ja Adelen contralto (kontra-altto) ääni saa nostaa ne uusiin ulottuvuuksiin. Sydäntäsärkevää ja samalla niin eheyttävää!


21

Seuraava albumi on nimeltään 21. Albumi julkaistiin jo tämän vuoden tammikuussa, mutta esimerkiksi spotify julkaisu antaa vielä odottaa itseään. Adele kirjoitti albumin sanoituksi sydämen särkymisen inspiroimana (wiki tietää ;D) ja purki omaa masennustaa ja vihaansa, kuitenkin koittaen samalla käsitellä omia virheitään. Nimi albumille tulee jälleen Adelen omasta iästä albumin tekohetkellä. Tätä ei niin helposti luokitella souliksi. Jotain retro-soulia se voisi olla, mutta se on aika teennäinen kategoria. Amerikkalaisia Motown vaikutteita tuskin voidaan kuitenkaa kieltää. Kappaleet ehdottomia hittejä ovat Rolling In The Deep ja Set Fire To The Rain. Jos nämä radion kuluttamat raidat jo kyllästyttävät valitsisin seuraaavaksi Turning Tables, Someone Like You, He Won't Go ja Lovesong kappaleet. Albumi on ehdottoman mahtava eroalbumi täynnä niin mahtavaa tulkintaa, että ei mitään rajaa. Syy miksi albumi on niin puhuttelee niin paljon lienee myös siinä että tunnistaa itsensä monesti näistä biiseistä. Adelelle nämä varmasti ovat tietyn ajan pylväitä ja koska hän on about yhtä vanha kuin itse pystyy helposti löytämään omia ajtuksiaan sanoituksista.




Someone Like You


Rolling In The Deep




Set Fire To The Rain (Thomas Gold Remix)

Kaikkein toimivin Adele remix olisi tässä, löytyy myös spotifysta jo: Adele – Set Fire To The Rain (Thomas Gold Dub)



18. lokakuuta 2011

Britney Spears - Criminal (musiikkivideo)




Britney Spearsin musiikkivideo on jo pitkän aikaa sitten tehty, mutta julkistamisen kanssa on ollut useita ongelmia. Lähinnä ongelmat liittyvät kohtaukseen, jossa Lontoossa ryöstettään aseelle kauppa. Useat ihmiset ovat pahoittaneet mielenstä ja pitävät tällaista paheksuttavana ottaen huomioon Lontoon viime aikaiset mellakat. Häntä on pyydetty pyytämään anteeksi videotaan, mutta tähti ei kuitenkaan aio tehdä sitä. Kyse on kuitenkin vain musiikkivideosta, joka on mielikuvituksen dramatisointia kyseiselle kappaleelle, varsinaisen dokumentaarisen materiaalin sijaan. Eihän Britney edes esitä videolla sinänsä itseään, ainoastaan kappaleensa protagonistia, joten vastaavanlaiset syyttelyt ovat mielestäni perättömiä. Luulin että suomalaiset lukee teoksia autobiografisesti, mutta näköjään samaa vikaa on muuallakin. Tosin kysymys siitä glamorisoiko Britney aseväkivaltaa tahtomattaa on kokonaan toinen kysymys..

Kyseessä on joka tapauksessa ehdottomasti Britneyn toistaiseksi paras musiikkivideo, lopun kohtaus on kuvattu älyttömän hienosti ja se kruunaa teoksen. Mun mielestä on sinänsä todella söpöä, että Britneyn alussa pelastaa videon miespäähenkilö Jason Trawick (uu, man candy!), joka on Britneyn poikaystävä myös oikeassa elämässä!



Kuuntele biisi myös spotifyssa Britney Spears – Criminal. Alla olevalla videolla Brittiläisen TV1:n pohdintaa ja kritiikkiä musiikkivideosta.



Ahh, niin täydellistä


Täydellisten naisten VIIMEINEN tuotantokausi alkoi eilen nelosella. Ensimmäisessä jaksossa käsiteltiin viime kauden päätöstä ja sen dramaattista vaikutusta jokaisen elämään. Jälleen sain nauraa kyyneleet silmissä ja pelätä toisten puolesta. Alku ainakin vaikuttaa hyvin kiehtovalta!

Vaikea kohdata fakta, että kyseessä on viimeinen kausi, mutta täytyy myöntää että sarja ei ole enää ollut yhtä hyvä pitkään aikaan kuin mitä se oli kahdella ensimmäisellä tuotantokaudella. Silti, aion katsoa sarjan innolla loppuun Suomen ajassa kun viimein sain sarjan katsottua samaan vaiheeseen.

Eli, nelosella maanantaisin 21:00 klassisella paikallaa. Do not miss! 

17. lokakuuta 2011

Viikon Musiikki: Masentunut?

Tämän viikon kuumimpiin musiikkiuutuuksiin kuuluu suomalainen Kristiina Brask  F32. Kristiina on jo vuosia saanut kantaa harteillaan idols-kilpailijan viittaa, mutta jo edellisellä levyllä oli nähtävissä ehdottoman hyvää kehitystä. Uusi sinkku on nimeltään F32, joka kertoo siis tautiluokituksesta F32 eli masennuksesta, on erittäin tarttuva ja sanat ovat kultaa. En tiedä puhutteleeko tää mua niin paljon erityisesti parhaillaan käynnissä olevan tenttiviikon takia vai miksi. Teema on samaan tapaan masentava kuten Chisun kappaleessa Sabotage, mutta tämä on hyvä paljon yksinkertaisemmalla tavalla. Samanlaista sanataituruutta tässä ei ole ja moni kielikuva on hyvin klishee, mutta kappale on silti mahtava ja kulkee selkeästi eteenpäin ja esittää tärkeitä sekä ajankohtaisia kysymyksiä tämän hetkisessä burn out/masennus -yhteiskunnassa!

Seuraavan artistin kuuntelua mun on jopa hieman vaikeaa myöntää itselleni. Löysin tän oikeastaan mun kaverin myötäavustuksella ja oonkin parissa päivässä kuunnellu tän albumin mooonta kertaa läpi. Kyseessä on siis Greyson Chance, -97 syntynyt amerikkalainen aivan älyttömän loistava teinilaulaja. Bieberin ääni ei ole mitään jos verrataan millaisia tulkintoja Chance pystyy esittämään hyvinkin akustisella taustalla. Erityisesti kappaleet Cheyenne ja Unfriend You nousevat levyltä erityiselle paikalleen.

Suomalaisista artisteilta myös Kaija Koo on tuonut uutta materiaalia. Aiemmin jo pohdin aiempaa sinkkua, Kaunis rietas onnellinen täällä, ja nyt on vuorossa samannimisen kokoelma-albuminen toinen uusi raita eli Kaija Koo – Päivä kerrallaan. Kappaleessa on jotain raadollisen todellista, mutta se ei kuitenkaan jää kovin helposti mieleen. Jos sanat kuuntelee niin niistä varmasti löytää jotain itselleen. Sen jälkeen voi pohtia onko kyseessä mitään mitä ei olisi sanottu jo loputtoman monta kertaa!

Suomilinja on nyt toiminut niin hyvin että jatketaan sillä. Freeman – Tuhatjalkainen on Freemanin ja UUSI FANTASIA -ryhmän uusi yhteistuotos. Viime vuonna kappale Liian myöhään nousi radiosta suureen suosioon ja itse kuulun sen hehkuttajiin. Tuhatjalkainen tekee saman, mutta paremmin. Freemanin laulussa on vielä vuosien jälkeen se sama väre ja soundi, joka aikoinaan teki Ajetaan me fillarista unohtumattoman hitin. Nyt yhdistettynä ajanmukaiseen uuteen elektrosoundiin saadaan aikaiseksi fuusio, jolla ei ole vertaa. Suomalainen vanhan linjan artisti saa uuden ilmeen. Suosittelen ehdottomasti.

Maria Menan uusi albumi on mahtava. Soundi on hieman alavireinen ja hyvin rauhallinen, mutta albumi Viktoria on kuitenkin edeltäjäänsä huomattavasdti parempi. Mena laulaa edelleen todella hyvin ja alkaa vihdoin päästä teinitähden roolistaan vakavasti otettavaksi artistiksi. Levyltä esille nousevat kappaleet The Art Of Forgiveness ja Am I Supposed To Apologize?, joista molemmat ovat puhutellee mua todella paljon kuluneina viikkoina.

Kokeellisempaa soundia tälle viikolle tarjoaa Emika – Come Catch Me ja The Glitch Mob – Animus Vox. Jälkimmäinen on jo viime vuodelta julkaistulta albumilta, josta kuitenkin on juuri tuotu ulos uusi remix albumi, mikä nostaa sen jälleen ajankohtaiseksi. Molemmat ovat hyvin elektrosävytteisiä intrumentaalisuuden rajalla häilyviä teoksia.

Tehdään loppuun vielä näin. Kaksi albumia joista mä en pidä: Lady Antebellum – Own The Night ja Britney Spears – B In The Mix, The Remixes Vol 2. Lady Atebellumin biisit on sellaisia, että kun olet kuullut yhden, olet kuullut jokaisen. Eli jos olet kuunnellut radiossa soitettua Need You Now sinkkua, ei albumi voi tarjota juuri mitään. Britneyn uusi remix albumi on hänen mahtavasta esiintymisestään Helsingissä huolimatta vain varjoissa hämyävä uusintaveriso alkuperäisestä B In The Mix albumista, joka yhdisti hänen siihen asti parhaiden kappaleidensa remixit. Uusi albumi on lyhyt ja sisällöltään outo. Kappaleista on valittu keskeneräisen kuuloisia remixejä ja tylsiä versioita.

Näin, näillä selvinnet tulevasta syyslomasta tai tenttiviikosta. Kirjoita kommentteihin mielipiteesi esille nostetuista kappaleista ja kerro minkä biisin haluisit nähdä seuraavassa Viikon musiikki -postauksessa. 

16. lokakuuta 2011

Aragorn vaan on kuuma



LOTRi boxi on nyt virallisesti korkattu :D katsottiin Riian kanssa ensimmäinen osa nyt viikonloppuna ja seuraavat osat toivottavasti heti kun tenttiviikosta on päästy eroon. Alla on muutamia huomioita siitä mitä leffaa katsoessa tuli mieleen..

LORD OF THE RINGS: Fellowship of The Ring (2001)


  • leffa on tosi pitkä, toi extended kesti yhteensä jonkun 4 tuntia. Riia vaa totes: "Mehän ollaan jo yli puolen välin!" ja mun kommentti "Niin... ekaa levyä!" tais vähän masentaa sen.
  • Aragorn on hotti mikä on jännää koska tuntuu että muuten Viggo Mortensen ei oo erityisen kuuma
  • mordor sanassa on jotain äärimmäisen seksikästä, ehkä se on se r-äänne!
  • teräväpiirto näyttää hyvältä just tällaisissa leffoissa
  • Gandalfissa on jotain samaa kuin Dumbledoressa (ei ois pitkä parta, hiippalakki ja viitta?)
  • nyt kun Potter tuli mieleen (ainahan se on mielessä) niin tää on paljon parempi toteutus leffaksi
  • molemmat Arwen (Liv Tyler) ja Galadriel (Cate Blanchett) kuuluu nyt naisiin joita en potkis sängystäni ;D
So, one down to to go.. eipä tässä muuta. Hyvää sunnuntain jatkoa kaikille. Minä lähden lukemaan sähkömagnetiikkaa (tai jtn)!



15. lokakuuta 2011

"I HATE BEING GAY!"


Koitin opiskella tentteihin ja päädyin katselemaan youtubesta videoita :D ei se mitään, jatkan kyllä kohta. Törmäsin nyt tällaiseen videoon. Tyra Banskin keskusteluohjelmassa on ollut 1,5 vuotta sitten aihe "I hate being gay". Keskustelemassa ovat olleet miehet, jotka eivät halua enää olla syystä tai toisesta homoseksuaaleja. Ensimmäisenä vuorossa on Shane. 19-vuotias mies, joka ei pidä homoista koska kaikki ovat niin naisellisia. Silti hän toteuttaa myös itse homon stereotypiaa. Hänestä miehen kuuluisi olla todellinen alfauros. Samalla Shane kuitenkin kertoo ettei varsinaisesti ole ollut naisen kanssa ja häntä ällöttää naisen intiimit osat. 30-vuotiaana olisi tarkoitus olla hetero.

Tuntuu pahalta ajatella jos todella voi vihata itseään niin suuresti. Ymmärrän osaa hänen ajatuksistaan. Liian neidit käy välillä pannuun ja mäkin haluan lapsen ja perheidyllin, mikä nyt tuntuu mahdottomuudelta huomioiden yhteiskunnanrajoitteet ja kumppanien sitoutumiskyvyttömyyden. En silti usko että pitää yrittää olla hetero ja samalla vihata itseään voidakseen toteuttaa nämä asiat. Hänen ensimmäinen kumppaninsa Skyler on oikeassa, Shane ei vain ole sinut itsensä kanssa. Heidän paras ystävänsä Tia taas on hirveä fag hag ... tuleekin mieleen yksi mun hyvä ystävä! (ei vaan ;D) ehkä Shane vain on tutustunut vääriin homoihin tai tarvii rinnalleen alfauros topin!



Seuraavassa pätkässä 30-vuotias Gregg pelkää olla homojen kanssa, koska ei pysty ilmaisemaan omaa seksuaalisuuttaan. Hän kertoo olevansa pienestä paikasta, jossa ei ole gay skeneä, eikä uskalla olla ulkona kaapista ja sitten hän maanlaajuisessa tv-lähetysessä? Sama perheen hankkimisvimma ja yhteisöön kuulumisen tarve kumpuaa myös hänestä. Tällainen esimerkki mun mielestä korostaa vertaistuen tarvetta. Tampereella esimerkiksi Seta järjestää usein erilaisille ryhmille ns. vertaistukea, joka sanana on hieman hämäävä, sillä monesti kyseessä on ainoastaan saman henkisten ihmisten seurassa hengailusta. Jos ei ole nähnyt homoja, viettänyt heidän kanssaan aikaa, niin ymmärrän hyvin että koko skene vaikuttaa hirveän uhkaavalta. Oli se mullekin joskus..



Elian taas on rakastunut naiseen vaikka on aiemmin ollutkin homo. Elian tykkää vain vaimostaan. Tässä esimerkki siitä että ihmiseen rakastutaan, ei seksuaalisuuteen. Silti hän saa harrastaa seksiä miesten kanssa? Whaat! :D No, jokainen tavallaan!



Viimeisessä on parhaita nää ihmisten kyselyt: "You're afraid the gay scene, have you ever tried not to be a gay!" Miten sä sä oot olematta homo? Voi luoja! :< tai sit Shanen kommentti: "I was raised in an extremely christian family and we were raised believe that gay.. like they are the devil so.. -- well, a lot of thing were the devil in my house.. pokemon f.ex." xD



Tyra toteaa lopulta hyvin Shanelle, joka aikoo mahtavalla suunnitelmallaan olla 11 vuoden päästä heteroseksuaali: "So, you're going to come back to Tyra show in eleven years from now with your children and your wife and stuff? Yeah? Oh lord, you're going to be miserable man, you're miserable.."

PS: Oli ihana tänään jutella mun hyvän ystävän kanssa joka lähti reilu viikko sitten Australiaan. Onneks skype on keksitty. Tulevien talvipakkasten valossa olen hieman kateellinen, mutta onnellinen siitä että toinen pystyy tekeen jotain niin spontaania ja toteuttaa unelmansa! :) Laila, you're a role model!

13. lokakuuta 2011

Vartalotaidetta | Diego Fragoso

Mulla on pitkään roikkunut tuolla luonnoksissa pari videota, jotka mä olen halunnut julkaista, mutta sitten mä en oo kuitenkaan ikinä löytäny sitä oikeaa tekstiä niille. Tänään mä sitten oon hirveästi pohtinu taannoisten synttärieni takia, että pitäiskö toteuttaa tavoite, jonka asetin itselleni tehdä ENNEN kuin täytän eli ottaa ensimmäinen tatuointi. Mulla on ne mun pari ideaa, mutta koska se ei ole jäsentynyt sen tarkemmaksi niin olen päättänyt sysätä koko projektia. Äiti itseasissa kyllä itse ehdotti sitä mulle synttärilahjaksi. Olin hetken hiljaa ja totesin "Äiti! Sä oot 62, eikö sun pitäis kieltää mua tekeen kaikkee tommoista!", mutta ihan hyvä vaan et sieltäkin löytyy vielä yllätyksiä.

Päädyin siis joka tapauksessa googletteleen erilaisia tatuointeja ja sitten törmäsin häneen. Elämäni mieheen (ainakin jossain toisessa todellisuudessa!). Diego Fragoso on tuore Brasiliainen tuulahdus mallimaailmaan. Tällaisista vielä vähemmän tunnetuista malleista on vaikea löytää tietoa, mutta hän oli 19 viime vuoden lopulla joten todennäköisesti vuonna -91 syntynyt kaveri. Mikä tekee hänestä erityisen on se että hänellä on puolen selän kokoinen värikäs tatuinti. Samanlainen, myös hyvin old school -henkinen tatuointi on hänen oikeassa jalassa. Tatuointi on jotain jota harvoin malleilla näkee, ainakaan tässä mittakaavassa. Fragoso jää siis jäätävän hyvän vartalonsa lisäksi mieleen myös erottuessaa hienoilla tatuoinneillaan!



Nyt kun olen saanut jaettua tämän komistuksen kanssanne ja rakentanut toimivan aasinsillan voinenkin jo laittaa ne roikkumassa oleet videot tänne. Näissä on siis kyse tavallaan myös kehontaiteesta. Tarkemmin sanottuna "body lyrics".Videoissa keholle on piirretty laulujen lyyrikat ja esim. käsi tai mitä vain liikkuvia osia liikuttelemalla esiin tuodaan aina kappaleen kyseinen kohta. Ymmärrätte paremmin kun katsotte. Kuumien miesten lisäksi taituruus ja nopeus on ihan hienoa katsottavaa tässä Daft Punkin Harder Better Faster Stronger -videolla kun taas Poker Face -biisille toteutus on ollut erilainen.






Mä haluan vielä hieman valoittaa aihetta siitä mun omasta tatuoinnista. Tein joskus pari vuotta sitten tällaisen kollaasin kun koitin miettiä millaisen tatuoinnin tahdon. Haluisin jotain tän tyylistä tohon oikean käden hauiksen ympärille, niin sanotun arm band -tatuoinnin. Sehän on kunnon paikka tatuoinnille "koville miehille", sillä siinä on niin paljon etäisyyttä luuhun, että ei pitäisi tuntu paljon missään! ;) En vaan oo saanu aikaiseks, enkä oo pystyny tekeen sitä päätöstä niin oon tullu siihen tulokseen että parempi odottaa sen kanssa vielä. Pohkeeseen ja vyötärölle, siis boksereiden rajaan sillee et se nousee suoliluun tuntumaan.. Eli tolle alueelle josta toi kuva on! :)

Nyt on torstai, eilen oli ensimmäinen välikoe ja seuraavalla viikolla kaksi ja yksi tentti. Viikonloppu kivasti tässä aikaa lukea! Toivottavasti jotain kivaakin ehtii puuhaan (mutta toivottavasti tässä suhteessa eikä toisinpäin ;D). Tänään on Hämeenkadun appro, jonne on myyty jo yli 5000 lippua, joten keskusta pitäisi ainakin olla ympäri Suomea olevien teekkareiden valloittama.

Näihin kuviin ja näihin tunnelmiin, hyvään torstaita kaikille ;)
~acoustic

10. lokakuuta 2011

VR feilaa ja mulla palaa käpy


Mä en ymmärrä miten valtion rauteiden tila on menny tähän. Nytkin musta on ihan naurettavaa, että hehkutetaan aina miten ennakkoon ostettuna lippu on edullisempi vaikka todellisuudessa esimerkiksi opiskelijoille tämä ei pidä paikkaansa.

Törkeää rahastusta :D

Asiasta kolmanteen. Mulla alkaa nyt tenttiviikko joten en varmaan ihan hirveästi ehdi tällä viikolla blogia päivitellä (yleensä tosin silloin tulee eniten postauksia ku välttelen opiskelua). Tässä on illaksi jotain pientä kivaa.. biisi tossa videolla on Make The Girl Dance Baby Baby Baby.