Sucker Punch elokuva luo mielenkiintoisen sillan erikoistehosteilla kuorrutettujen massiivisten toimintakohtausten ja orpotytön surkean tarinan välille. Tarina pomppii samurai-ajan Japanista toisen maailman sodan vallihautoihin, kuitenkin muokaten jokaisesta ajasta oman näköisensä. Ikiaikaisiin samuraitaitoihin kuuluu myös konekivääri, kun taas kaatuneet natsisotilaat on höyryn ja kellokoneistojen avulla palattu taistelemaan ja mechat ovat arkipäivää.
Zack Snyder on itse kirjoittanut Sucker Punchin tarinan ja se on kautta linjan hyvin kummallinen tai sitten mielenkiintoinen. Huomattava parannus 300 leffasta, mutta heikompi suoritus kun esimerkiksi Watch Men jotka molemmat kuuluvat tämän ohjaajan aiempiin tuotoksiin.
Baby Doll'in (Emily Browning) tarina arkaa hyvin surullisista tunnelmista ja ensimmäinen kohtaus oikeastaan on yksi elokuvan suurimpia meriittejä. Baby Doll joutuu mielisairaalaan, joka paljastuukin burleskin täyteiseksi ilotaloksi. Hän päättää nousta kapinaan ja onnistuu keräämään taakseen tukijoukon.
Miten alussa mainitsemani action pläjäykset sopivat tähän miljööseen? Baby Doll'in tanssiessa hän rauhoittuu ja pääsee ikään kuin meditoiden aivan muihin maailmoihin, joissa sekoittuu todellisuus ja illuusio. Näissä hän voi käydä taisteluaa ja saavuttaa välietappeja matkalla kohti vapautta.
Elokuva on hienosti totetutettu ja musiikista sekä visuaalisuudesta antaisin sille ilman muuta täydet viisi tähteä. Tunne tasolla elokuva tuntuu hetkittäin hyvinkin aidolta, mutta hukkuu kuitenkin toiminnan täyteisen visuaalisuuden sekaan. Juoni saa katsojan pohtimaan, vähän Vanilla Sky henkisesti, mitä elokuvassa oikeasti tapahtuu. Juoni kuitenkin tuntuu epäuskottavalta ja huonosti rakennetulta, melkeinpä vain tekosyyltä mahtaville toimintakohtauksille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kirjoita tähän mitä tuli mieleen (kommentointi erittäin suotavaa :D)